Kehutun ja odotetun scifi-elokuvan taustalla oli kauhea tosielämän tapahtuma

18.3.2016 17:07

Vahvatunnelmaisia elokuvia tekevä Jeff Nichols (Mud, Take Shelter) on kertonut, mistä tämän uusimman elokuvan, Midnight Specialin, punainen tunnelanka syntyi.

”Olin vasta tullut isäksi, kun kirjoitin elokuvaa. Kun kirjoitan elokuviani, yritän löytää jonkin kouriintuntuvan tunteen, jonka laitan niihin. Se on paras tapa kommunikoida yleisön kanssa… Sinulla pitää olla jokin todella vahva tunne, jotta pääset kehitysprosessin läpi. Ja tämän kanssa se oli pelko poikani menettämisestä. Kun kehittelin elokuvaa hän oli kahdeksan kuukauden ikäinen ja hän sai kuumekouristuksia, ja minä vaimoni jouduimme oikeasti käsittelemään hänen menettämistään. Olin kauhuissani siitä. Olin oikeastaan täysin lamaantunut parin kuukauden ajan”, Nichols kertoo.

Nichols käyttää monissa elokuvissaan pelkoa eteenpäin vievänä voimana.

Take Shelterissä se on vanhemmaksi tulemisen pelko, naimisissa oleminen, talouden romahtaminen, ympäristön romahtaminen. Mitä teet kaiken sen pelon kanssa?”, Nichols selittää.

Vaikka Midnight Specialkin käyttää menettämisen pelkoa pohjanaan, haluaa Nichols yleisön saavan siitä jotain lämmintä mukaansa.

”Haluan ihmisten katsovan tämän elokuvan ja menevän kotiin halaamaan lapsiaan.”

Midnight Specialin pääosissa nähdään Michael Shannon, Jaeden Lieberher, Kirsten Dunst, Joel Edgerton ja Adam Driver.

Lähde: Cinemablend

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa