Kevin Costner joutui itse rahoittamaan neliosaisen länkkärinsä: otti lainan ranchiaan vastaan

Costner on pistänyt näin pokeritermein sanottuna all-in.

20.5.2024 20:35

Kevin Costnerin megalomaaninen länneneepos Horizon: An American Saga sai juuri ensi-iltansa Cannesissa. Tai oikeastaan elokuvasarjan ensimmäinen osa esitettiin vasta, sillä Horizon on neliosainen jättielokuva.

Elokuva sai huikean vastaanoton. Sille taputettiin 11 minuutin ajan.

Costner riitautui Yellowstone-sarjan tekijöiden kanssa intohimoprojektinsa takia. Lopulta hän joutui myös maksamaan itse elokuvansa teosta. Uusimman GQ-lehden mukaan mies maksoi 20 miljoonaa dollaria leffojen budjetista.

Tämä ei pidä kuitenkaan paikkansa, sillä Costner maksoi jopa 38 miljoonaa dollaria omasta pussistaan. Costner kustansi Horizon: An American Sagan tuotannon kahden nimeltämainitsemattoman sijoittajan kanssa.

Horizonin kaksi ensimmäistä elokuvaa on kuvattu. Ensimmäinen osa nähdään meillä 28. kesäkuuta. Toinen osa saa ensi-iltansa USA:ssa elokuussa.

Costnerilla on jo kolmannen elokuvan esituotanto käynnissä, vaikka kahdelle viimeiselle elokuvalle ei ole vielä löydetty rahoitusta.

– Teen ne kaikesta huolimatta. Niitä ei ole vain rahoitettu vielä, Costner sanoo.

Costner paljastaa samalla sijoittaneensa koko omaisuutensa Horizoniin. Hän on halunnut tehdä elokuvansa aina vuodesta 1988 saakka.

Elokuvaa tähdittävät Costnerin lisäksi muun muassa Sienna Miller, Sam Worthington, Giovanni Ribisi, Jena Malone, Abbey Lee, Michael Rooker, Danny Huston, Luke Wilson, Isabelle Fuhrman, Tatanka Means, Owen Crow Shoe, Jamie Campbell Bower ja Thomas Haden Church.

Alla ensimmäisen osan traileri.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa