Millaiselta Game of Thrones olisi näyttänyt lapsiystävällisenä 1990-luvun seikkailusarjana?

10.4.2013 12:00

Siihenkin löytyy onneksemme hyvin toteutettu vastaus videon muodossa.

Vastikään pistimme nippuun Game of Thronesissa esiintyvää mittavaa kirosanakavalkadia, nyt sitten esittelemme vaihtoehtoisen version tästä supersuositusta fantasiasarjasta.

Yhdysvalloissa juuri kolmannen tuotantokautensa startannut George R.R. Martinin kirjasarjaan perustuva Game of Thrones on nykyisessä muodossaan viimeisen päälle hyvin tehtyä mahtipontista tv-viihdettä, jossa ei isoja lavasteita, visuaalista loistoa, väkivaltaa tai paljasta pintaa arastella.

Mutta millaiselta sarja olisi näyttänyt, jos se olisi tehty 1990-luvun puolivälissä aikalaistensa Xena: Warrior Princessin tai Hercules: The Legendary Journeysin hengessä niin, että sarja olisi sopinut myös perheen nuoremmille katsojille?

Siitä antaa varsin taitavasti tehtyä esimakua tämä kuvitteellinen intro, joka noudattaa fontteineen, leikkauksineen ja tunnelmaltaan juurikin samanlaista fiilistä kuin vaikkapa Herculeksessa.

Plussaa myös soundtrack-valinnasta, eli Queenin biisistä I Want It All.

(Episodi/JST)

Lisää luettavaa