Netflixin valikoimasta voi nyt katsella elokuvan Kaiken teoria (2014).
Elokuva kertoo maailmankuulun fyysikon Stephen Hawkingin avioliitosta, urasta ja elämästä, joka jatkui kymmeniä vuosia, vaikka hän sai vain pari vuotta elinaikaa ALS-diagnoosinsa jälkeen.
Eddie Redmayne palkittiin roolisuorituksestaan Hawkingina Oscarilla. Elokuva perustuu Stephenin vaimon Jane Hawkingin kirjoittamiin muistelmiin Travelling to Infinity: My Life with Stephen.
Jane Hawkingia piti vakuutella kolmen vuoden ajan, ennen kuin hän antoi tekijöille luvan tehdä leffan hänen kirjastaan. Ainakin Stephen Hawking vaikutti pitävän lopputuloksesta, sillä hän sanoi luulevansa välillä katsovansa itseään, kun hän seurasi Redmaynen roolisuoritusta. Hän myös sanoi elokuvan olevan melko lailla totuudenmukainen.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Unohtumaton viikko Marilyn Monroen kanssa – palkittu neljän tähden draama
Episodin neljän tähden arvostelussa kirjoitettiin seuraavasti:
”Elokuvaa voisi kritisoida häpeilemättömäksi Oscar-tärpiksi ja liian sentimentaaliseksi ja kaunistelluksi elämäkertaelokuvaksi. Kokonaisuus kuitenkin toimii, ja tarina onnistuu koskettamaan aidosti sekä säilyttämään mielenkiinnon alusta loppuun. Ennen kaikkea avainasemassa on Eddie Redmaynen erittäin vakuuttava ja hieno näyttelijäntyö. Redmayne onnistuu roolinsa haasteissa uskottavasti ja esittää luontevilla sävyillä etenevän sairauden eri nyansseja. Vahvan näyttelijäsuorituksen tekee yhtä lailla Felicity Jones.”
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 81 ja yleisömittari luvussa 84. Alla traileri.
Lue myös: Muistatko Bond-tyttö Jane Seymourin, 74? Hän ei vaikuta ikääntyvän lainkaan!
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.