Nyt Prime Videossa: Mukiinmenevää B-luokan toimintaa supertähdellä – mutta mitä ihmettä tekijät meinasivat leffan Corvetten suhteen?

IMDb-arvosana 6,3.

17.8.2022 01:44

Arnold Schwarzeneggerin toimintaelokuvassa The Last Stand (2013) huumekartellin johtaja karkaa poliisin huostasta ja pakenee kohti Meksikon rajaa. Rikollispomo apureineen päätyvät pieneen rajakaupunkiin, jonka lakia valvoo jääräpäinen seriffi Owens. Owens on aikoinaan toiminut suuressa ja vaarallisessa Los Angelesissa, mutta pieleen menneen huumeiskun jälkeen vetäytynyt viattoman tuppukylän rauhaan.

Kun kotikaupungin rauha rikkoontuu ganstereiden tasoitellessa tietä pomollensa, Owens huomaa ettei FBI-agentit tai kansalliskaarti ehdi ajoissa tulla kaupunkia pelastamaan.

Schwarzenegger teki hienon palveluksen kuvausryhmälle, sillä heillä oli öisin kylmä aavikolla tehtyjen kuvausten vuoksi. Tähti nähtiinkin Walmartissa ostamassa vaatteita heille. Kyseessä on Schwarzeneggerin ensimmäinen rooli elokuvan Terminator 3: Koneiden kapina (2003) jälkeen.

Välillä leffa tuntuu automainokselta, sillä pahiksen Corvette on sen verran suuressa roolissa. Kuvauksissa niitä tarvittiin peräti seitsemän kappaletta. Vain kaksi niistä palautettiin kohtuullisessa kunnossa takaisin. Alla traileri.

Lue myös: Muistatko Taisteluplaneetta Galactica -sarjan häikäisevän kaunottaren Tricia Helferin, 48? Tältä hän näyttää nykyään – Episodi.fi

Lisää luettavaa