Oksennuspussit valmiiksi, sillä sairaalloisen kipeä Human Centipede III sai julkaisupäivänsä

8.4.2015 14:55

Tom Sixin Human Çentipede vihastutti maailmaa vuonna 2010, eikä tätä kolmatta installaatiota ole tarvinnut montaa vuotta odotella. 100% poliittisesti epäkorrektin kolmannen osan ensi-iltapäiväksi on merkitty toukokuun 22. päivä.

Tyrannisoivalla vankilanjohtaja Bill Bossilla (Dieter Laser) on ongelmia: hänen vankilassaan on eniten mellakoita, korkeimmat sairauskulut ja vartijat yksinkertaisesti häipyvät töistään. Bill ei myöskään saa ansaitsemaansa kunnioitusta vangeilta tai niskaan hönkivältä kuvernööriltä (Eric Roberts). Kurittomat vangit ovat myös ajamassa häntä raivohulluksi.

Pomon oikea käsi Dwight (Laurence R Harvey) saa mahtavan idean, jolla säästää miljardeja dollareita koko vankeinhoitolaitokselle. Idea pohjautuu pahamaineisiin Human Centipede -elokuviin. Tästä innostuneena Bill päättää tikata 500 vankia toisiinsa kiinni. Maailman suurin ihmistuhatjalkainen on syntynyt.

Siinäpä vekkuli tiivistelmä. Leffasta on aivan varmasti tulossa sairas, pimeä ja hillittömän hauska.

Lähde: Entertainment Weekly

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa