Onnea Lapua! Kotimainen hittileffa julkaistaan Netflixissä

Harvinainen tapaus suomalaiselle elokuvalle!

27.9.2024 12:31

Jussi-palkittu kotimainen hittielokuva Lapua 1976 saavuttaa suomalaisittain edelleen verrattain harvinaisen virstanpylvään lokakuun 15. päivä.

Elokuva julkaistaan tuolla päivämäärällä striimauspalvelu Netflixissä. Striimipalveluiden jättiläinen tarjoaa tällä hetkellä alkuperäiskieleltään alle 20 suomeksi puhuttua elokuvaa, joista vain kaksi on julkaistu 2020-luvulla.

Elokuvan tuotantoyhtiö Blankface on valmistellut julkaisua maaliskuusta 2024.

“Huomasimme Kiiruna-elokuvan poikkeuksellisen hyvän menestyksen Netflixissä alkuvuodesta, ja otimme yhteyttä. Keskustelu Lapua 1976:n tuomisesta Netflixin valikoimaan alkoi välittömästi. Emme elokuvan tekemisen alkumetreillä todellakaan ajatelleet olevamme joku päivä tässä elokuvan kanssa.” kertoo elokuvan tuottaja Mikko Jokipii tiedotteessa.

1.9.2023 ensi-iltansa saanut Lapua 1976 saavutti elokuvateattereissa lopulta 176 771 katsojaa, joka teki siitä viime vuoden kolmanneksi katsotuimman aikuisille suunnatun elokuvan Kuolleiden lehtien (307 871) ja Sisun (182 132) jälkeen. Elokuva on myös viihtynyt tasaisesti Elisa viihteen katsotuimpien elokuvien TOP 10 -listalla suurimman osan vuodesta 2024.

“Elokuvasta tuli jo tuoreeltaan kyselyitä Suomen ulkopuolelta”, kommentoi elokuvan ohjaaja Toni Kurkimäki. ”On todella hienoa, että Netflix halusi Lapua 1976:n ohjelmistoonsa ja nyt sen voi vihdoin katsoa myös muissa Pohjoismaissa. Suomessa monet katsojat ovat halunneet nähdä elokuvan useaan kertaan, ja suoratoiston kautta sekin onnistuu nyt helposti.”

Lue myös: ”Oletteko miettineet, miten 1970-luvun suuronnettomuus luodaan?” – Kotimainen katastrofielokuva tehtiin pohjalaisella peräänantamattomuudella

Lisää luettavaa