Oscar-juontaja kärsii edelleen Will Smithin tapauksesta: ”Painukoon v***uun!”

Tapauksesta kertominen nostaa tunteet pintaan.

16.5.2022 15:02

Wanda Sykes käsittelee edelleen Oscar-gaalassa sattunutta tapausta, jossa Will Smith läimäytti lavalla Chris Rockia  kesken suoran lähetyksen.

Sykes, 58, oli yksi maaliskuisen gaalan kolmesta juontajasta Regina Hallin ja Amy Schumerin ohella. Hän on kertonut tuntemuksistaan komediakiertueellaan Floridassa.

”Kärsin edelleen traumoista”, hän kertoi yleisölleen Orlandossa.

”En pysty puhumaan siitä.”

Sykes sanoo, että tapauksesta kertominen nostaa tunteet pintaan. Silti hän päätti tällä kertaa kertoa siitä kuulijoilleen.

”En voinut uskoa, että se paskiainen edelleen istui paikallaan”, Sykes jatkoi.

”Siinä olisi pitänyt olla lakimies tai poliisi paikalla, senkin kusipää! Toivottavasti hän tulee vielä järkiinsä. Sitä ennen hän voi painua vi***un!”.

Smith marssi Oscar-gaalassa lavalle kesken Chris Rockin puheen. Rock oli hetkeä aiemmin vitsaillut Rockin vaimon Jada Pinkett Smithin ajellusta päästä.

Pinkett Smith on kertonut julkisesti sairaudestaan nimeltä alopecia, joka aiheuttaa hiustenlähtöä.

Lähde: People

Lisää luettavaa