Tappava ase -käsikirjoittajalta paljastus: ”Mel Gibson on mustalla listalla”

Tuoreen The Nice Guys -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Shane Black kertoi, miksi Mel Gibson ei tunnu saavan enää kunnon töitä Hollywoodissa.

21.5.2016 08:57

– Luulen, että hän on joutunut showbisneksen mustalle listalle, Black arvioi.

– Ihmiset eivät varmaankaan halua työskennellä hänen kanssaan, hän jatkoi.

10 vuotta sitten Mel Gibson pidätettiin rattijuoppoudesta Kaliforniassa ja kun poliisit avustivat tähteä ulos autosta, hän möläytti kuuluisat sanansa: ”*itun juutalaiset… juutalaiset ovat vastuussa kaikista sodista maailmassa.”

Gibson pyysi paljastavassa haastattelussa myöhemmin anteeksi kommenttiaan ja on tavannut juutalaisjohtajien kanssa. Tiettävästi tähti ei kuitenkaan ole koskaan palautunut tuosta kommentistaan takaisin pinnalle – ainakaan näyttelijän roolissa.

Shane Black itse kertoo olevansa Gibsonin fani ja sanoo hänen olevan hyvä tyyppi. Blackin mielestä Gibsonin pitäisi saada jo anteeksi.

Black käsikirjoitti Tappava ase -elokuvan, jossa Mel Gibson loisti vuonna 1987. Hän käsikirjoittaa ja ohjaa niin ikään tulevan The Predator -elokuvan.

Lähde: Business Insider

Lisää luettavaa