Rubikon on scifi-elokuva, joka kertoo maailmanlopusta – katso traileri

Tässähän on mielenkiintoinen uutukainen.

25.5.2022 14:53

Avaruus lienee turvallisin paikka maailmanlopun tapahtuessa. Avaruudessa on kuitenkin kaikenlaisia muita ongelmia, jotka voi tosin myös ratkaista eri tavoin. Rubikon kertoo tällaisen tarinan.

Leni Lauritschin ohjaama ja käsikirjoittama scifi-elokuva kertoo astronauteista, kun yllättäen Maapallolla päättyy elämä. Astronautit tajuavat pian, että heillä saattaa olla pelastus niille muutamille henkiin jääneille, jotka vielä Maata asuttavat.

Rubikonin ensi-ilta on maailmalla heinäkuun alussa.

Katso alta traileri.

Lisää luettavaa