Tämä näyttelijä olisi voinut olla Batman, Spider-Man ja Teräsmies – roolit eivät kuitenkaan kiinnostaneet

Josh Hartnett (Pearl Harbor, 30 päivää kaamosta) on vuosien varrella kieltäytynyt useasta supersankariroolista.

10.7.2016 00:05

Hartnett oli vielä 2000-luvun alussa ja puolivälissä nouseva tähti, jolle riitti Hollywoodissa kysyntää. Hänelle tarjottiin mm. Spider-Manin, Teräsmiehen ja Batmanin rooleja, mutta Hartnettia eivät osat kiinnostaneet.

Hartnettin mukaan hän kieltäytyi näistä suuren luokan rooleista, koska hän ei halunnut, että hänet lokeroitaisiin vain supersankarin esittäjäksi.

Batmanin roolista kieltäytymistä Hartnett kuitenkin katuu. Hänelle tarjottiin yön ritarin roolia Batman Begins -elokuvassa, jonka ohjasi Christopher Nolan. Hartnett olisi halunnut työskennellä Nolanin kanssa, mutta Batmanin esittäminen ei häntä kiinnostanut.

Hartnett sanoo katuneensa kieltäytymistään myöhemmin myös sen takia, koska hän tavallaan poltti sillat Nolanin kanssa. Hartnettin mukaan hän ei kieltäytymisensä takia saanut roolia Nolanin The Prestige -elokuvassa.

Kuva: Penny Dreadful

Lähde: Looper

Lisää luettavaa