Tänään Teemalla: Tässä amerikkalaisen poliisielokuvan klassikossa nähdään ehkä hurjin takaa-ajo, mitä valkokankaalla on ikinä nähty

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1968 valmistunut Bullitt.

12.8.2017 07:57

Steve McQueen (1930–80) oli 1960-70-lukujen suurimpia tähtiä, antisankari, tyyli-ikoni ja ”King of Cool”. Illan elokuva on kaikkien aikojen autoilukuvaus Bullitt, McQueenin kuuluisimpia ja parhaita roolitöitä.

Brittiohjaaja Peter Yatesin Hollywood-debyytti ei toiminut pelkästään uuden amerikkalaisen poliisielokuvan realistisena lähtölaukauksena, vaan vei myös samalla päähenkilön viileyden uusiin ulottuvuuksiin. Lisäksi Bullitt iski valkokankaalle elokuvahistorian siihen saakka vaikuttavimman autotakaa-ajon.

McQueenin tulkitsema Frank Bullitt on kivikasvoinen ja kovapintainen, ultracool sanfranciscolainen komisario, joka joutuu suojelemaan mafiaoikeudenkäynnin todistajaa kaksi vuorokautta. Bullittin joukkueessa on kuitenkin ”rotta”, jonka evästämänä mafia pääsee iskemään turvataloon tappaen sekä todistajan että Bullittille läheisen alaisen. Temppu merkitsee henkilökohtaista sodanjulistusta, eikä komisario aio levätä ennen kuin syylliset on tuotu alas.

Elokuvan toimivuus on monen tekijän summa, mutta aivan ensimmäiseksi esille nousee juuri Steve McQueenin pääosasuorituksen tukema yleinen viileys sekä autenttisuuden ja viihteellisyyden tyylitajuinen sekoitus, joka tekee Bullittista kovaksikeitetyn ja puhtaan nautittavan genreklassikon. Hienoa kokonaisuutta tukee Lalo Schifrinin hallittu soundtrack.

Rämäpäisenä ralliautoilijana tunnettu McQueen ajaa autoa itse elokuvan legendaarisessa takaa-ajossa, joka tehtiin San Franciscon oikeilla kaduilla.

Bullitt esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla lauantaina 12.08.2017 klo 21.30.

Lisää luettavaa