Tänään tv:ssä: Alkuperäinen Häjyt oli rankka kokemus Samuli Edelmannille – Taustalla pitkä ryyppyputki

Episodin tähdet ★★★

11.3.2025 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut kotimainen elokuva Häjyt. Elokuvan jatko-osa Häjyt 2 pyörii nyt teattereissa, joten on hyvä hetki katsoa alkuperäinen.

Samuli Edelmann ja Juha Veijonen ovat 1990-luvun Pohjanmaalle sijoittuvan toiminnallisen draaman pääosissa Jussi Murikka ja Antti Karhu, jotka palaavat viiden vuoden pankkiryöstötuomion kärsittyään takaisin kotikulmilleen.

Ryöstössä pakoon päässyt Heikki (Teemu Lehtilä) vaikuttaa nykyään paikkakunnan nimismiehenä ja joutuu tukalaan tilanteeseen, kun Jussin ja Antin toilailut alkavat taas riistäytyä käsistä.

Lue myös: Häjyt 2 rikkoi kovan rajapyykin – Jo yli 100 000 katsojaa: ”Todella mahtavaa”, sanoo ohjaaja

Häjyt oli suurmenestys. Se sai seitsemän Jussi-ehdokkuutta, joista Kalevi Haapoja voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Lisäksi Häjyt voitti vuoden parhaan elokuvan Jussi-yleisöäänestyksen.

Häjyt on eräänlainen suomalainen western, joka on juonellisesti yksinkertainen, mutta johon voi myös sisällyttää syvempiä tuntoja ja rankempia aineksia”, ohjaaja Aleksi Mäkelä kuvaili Kalevan haastattelussa tammikuussa 1999.

Rankkaa oli myös elokuvan tekeminen ja siihen valmistautuminen. Roolia varten Edelmann lihotti itseään 15 kiloa ja joutui rasituksen takia sairaalaan kesken kuvausten. Taustalla oli myös pitkä ryyppyputki, joka jatkui vielä kuvauksissakin.

Tuo on varmaan sitä metodinäyttelemistä!

Häjyt esitetään MTV Subilla kahteen otteeseen:

  • Ti 11.3.2025 klo 21.00
  • La 15.3.2025 klo 23.10

Katso traileri alta.

YouTube video

Lähde: Elonet