Tänään tv:ssä: Mel Gibson tekee mitä parhaiten osaa – Rikoselokuva lähtee käyntiin hillittömällä takaa-ajokohtauksella

IMDb-arvosana 6,9.

27.6.2022 05:00

Vuonna 2012 valmistuneessa rikoselokuvassa Get the Gringo Mel Gibson esittää nimetöntä miestä, joka elokuvan lopputeksteissäkin on saanut pelkästään nimen Driver eli kuski.

Get the Gringo lähtee käyntiin valmiiksi talla pohjassa. Hillittömässä takaa-ajojaksossa kuski pakenee poliiseja pellenaamari päässään ja verta vuotava rikoskumppani kyydissään jossain Yhdysvaltain rajavyöhykkeellä ja ajautuu ryminällä Meksikon puolelle.

Meksikossa antisankarimme pääsee välittömästi paikallisten poliisien hoiviin ja joutuu erikoiseen avovankilaan. Get the Gringo voisi hukkua monien lähtökohdaltaan samankaltaisten elokuvien joukkoon.

Tyylitajuinen ote tuo kuitenkin vankilaelokuvan lajityyppiin jotain aivan uutta.

Get the Gringo ei ollut taloudellinen menestys, mutta se sai hyvät arvostelut. Elokuva sai Episodin arviossa neljä tähteä.

Get the Gringo on sähäkkä toimintakomedia, jossa väkivalta, Shawshank Redemption, latinomusiikki, Clint Eastwood ja tupakanpoltto jotenkin kaikki liittyvät löyhähkösti toisiinsa”, arviossa kirjoitettiin.

The Guardianin kriitikko Philip French taas oli sitä mieltä, että ”Gibson tekee elokuvassa sitä, mitä hän osaa parhaiten: esittää hauskaa, psykopaattista ja terävä-älyista muukalaista.”

Get the Gringo esitetään TV2-kanavalla maanantaina 27.6.2022 klo 22.35. Areenassa 31.7.2022 saakka. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia