Tänään tv:ssä: Vesa-Matti Loirin viimeisiä suuria rooleja – Vuoden 2012 elokuva keräsi teattereissa jättiyleisön

IMDb-arvosana 6,4.

6.12.2022 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut kotimainen elokuva Tie pohjoiseen.

Hiljattain edesmennyt Vesa-Matti Loiri nähdään ensimmäistä ja viimeistä kertaa Samuli Edelmannin kanssa yhdessä valkokankaalla. He esittävät elokuvassa isää ja poikaa.

Mika Kaurismäen ohjaama Tie pohjoiseen kertoo mustalla huumorilla ja suurilla tunteilla sävytetyn tarinan poikansa Timon luokse 35 vuoden hiljaisuuden jälkeen palaavasta tuhlari-isästä Leosta.

Isä ja poika aloittavat matkan kohti pohjoista varastetulla autolla. Yllättävien tapahtumien ja pysäyttävien paljastusten jälkeen Timo on viimein valmis antamaan anteeksi isälleen.

Elokuvassa näyttelevät myös Peter Franzen, Mari Perankoski, Eila Roine ja Irina Björklund.

Tie pohjoiseen ei saanut kovin hyviä arvosteluja, mutta kansa tykkäsi. Elokuva keräsi teattereissa yli 200 000 katsojaa.

Tie pohjoiseen oli Loirin viimeisiä rooleja pitkässä elokuvassa. Sen jälkeen hänet nähtiin vielä elokuvissa Elämältä kaiken sain (2015) sain ja Mestari Cheng (2019), jotka ovat myös Mika Kaurismäen ohjaamia.

Elokuva esitetään nyt Nelosella kolme kertaa:

  • Ti 06.12.2022 klo 17.40
  • La 10.12.2022 klo 21.00
  • Su 11.12.2022 klo 14.50

Katso alta elokuvan tunnuskappaleen live-esitys.

Lisää luettavaa