Tänään tv:ssä: Will Smithin tieteisseikkailu sisältää härskiä tuotesijoittelua

13.3.2016 07:57

Tänään nähdään kaksi robottiaiheista tieteiselokuvaa televisiossa yhtä aikaa. Nelosella esitettävän RoboCop-uusintafilmatisoinnin kanssa kilpailee vuonna 2004 valmistunut I, Robot, jossa Will Smith jahtaa murhasta epäiltyä robottia.

Elokuva perustuu Isaac Asimovin novelleihin, mutta siihen on otettu niistä vain perusidea. Asimovin kehittelemät kolme robotiikan lakia esitellään elokuvan alussa.

1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmisiä eikä sallia, että ihminen vahingoittuu.
2. Robotin on toteltava ihmisiltä saamiaan ohjeita, paitsi jos ohjeet ovat ristiriidassa ensimmäisen lain kanssa.
3. Robotin on suojeltava itseään kunhan se ei ole ristiriidassa ensimmäisen tai toisen lain kanssa.

Sehän ei ole mikään yllätys, että elokuvan aikana näitä lakeja tietenkin rikotaan.

On vuosi 2035, ja robotit ovat yhtä arkipäiväisiä kuin pölynimurit. Smithin esittämä chicagolainen etsivä Del Spooner saa tutkittavakseen robotiikka-asiantuntijan itsemurhan, joka alkaakin näyttää murhalta.

Tekniikkaan ja erityisesti robotteihin vainoharhaisesti suhtautuva Spooner alkaa epäillä, että Lanningin on murhannut hänen itse kehittelemänsä robotti.

Elokuvassa on harvinaisen paljon tuotesijoittelua. Conversen tossut tuodaan suorastaan härskisti esille. Lisäksi on FedEx-paketteja robottien kuskaamana ja virtaviivaisia tulevaisuuden Audeja.

Ohjaaja Alex Proyas on elokuvilla The Crow ja Dark City osoittanut visuaalisen lahjakkuutensa. Sama linja jatkuu nytkin. I, Robot on näyttävä elokuva. Tulevaisuuden Chicagosta piirretään uskottavan tuntuinen tulevaisuuden kuva.

I, Robot esitetään Subilla sunnuntaina 13.03.2016 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa