Tänään tv:ssä: Ysärin kulttiklassikko on edelleen hämmästyttävän ajankohtainen! Ukkeli polttaa päreensä ruuhkassa ja päättää kostaa koko maailmalle

IMDb-arvosana 7,6.

20.1.2022 05:00

Michael Douglasin esittämällä Williamilla palaa pinna elokuvassa Rankka päivä.

Suurkaupungin ruuhka on ainainen riesa, työttömyys uhkaa, itikat surisevat korvassa ja hampurilaisetkin ovat litteämpiä kuin mainoksissa.

Johan sitä vähemmästäkin pimahtaa!

Auto jää siihen. William lähtee kävellen tyttärensä syntymäpäiville. Matkalla halki Los Angelesin William kohtaa ja kostaa elämän vääryydet.

Joel Schumacherin ohjaama elokuva valmistui vuonna 1993, mutta samat ongelmat piinaavat yhä yhteiskuntaa.

Douglasin hahmo lyö yhteiskuntaa takaisin mutta saa peräänsä Robert Duvallin esittämän, eläkettä karttavan poliisin. Kumpi on lopulta lain oikealla puolella?

Rankka päivä esitetään Subilla torstaina 20.01.2022 klo 21.00. Toinen lähetys samalla kanavalla tiistaina 25.01.2022 klo 23.15. Elokuva on katsottavissa myös HBO Maxissa. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa