Tiesitkö? James Bondin Rautahammas kieltäytyi Chewbaccan roolista, halusi asianajajaksi ja pelkäsi korkeita paikkoja

Postilaatikko täyttyi fanikirjeistä joissa lapset vaativat, että Rautahampaan tulisi pahiksen sijaan olla hyvis.

16.5.2024 07:00

Lähes 2,20m pitkä Richard Kiel (1939–2014) on historian epätodennäköisimpiä elokuvatähtiä.

Silti hänet muistetaan ikuisesti James Bond -pahis Rautahampaana (Jaws), joka tosin vaihtaa hyvisten puolelle Kuuraketin (1979) lopussa.

Epätodennäköinen on Kielin tarinakin.

1950-luvun alussa hän haaveili asianajajan urasta, mutta isän kuolema ja perheyrityksen kaatuminen vaikeassa taloustilanteessa muuttivat suunnitelmat.

Ennen elokuvauraansa jättiläinen työskenteli muun muassa hautatonttien myyjänä ja yökerhon ovimiehenä.

Vuonna 1977 Kiel kieltäytyi Chewbaccan roolista ensimmäisessä Tähtien sota -elokuvassa. Sen sijaan hän valitsi pahishahmo Rautahampaan roolin samana vuonna ilmestyneessä, Roger Mooren tähdittämässä Bondissa 007 Rakastettuni.

Tähtien sota oli isompi elokuva, mutta parikymmentä vuotta sivuosia kolunnut Kiel ymmärsi, että uran kannalta Bond-pahiksen rooli olisi parempi ratkaisu. Karva-asun sisällä olevaa tyyppiä ei muista kukaan. Bond-pahikset jäävät mieleen.

Rautahammas oli hitti, joten hahmosta päätettiin tehdä pääpahis seuraavaan Bondiin, Kuurakettiin. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun ohjaaja Lewis Gilbertin postilaatikko täyttyi fanikirjeistä, joissa lapset vaativat, että hahmon tulisi olla pahiksen sijaan hyvis.

Lewis päätyi kompromissiin. Pahan apurina toiminut Rautahammas vaihtaa elokuvan lopulla puolta. Kohtaus on jokseenkin koominen.

Roolia vaikeutti Kielin potema korkean paikan kammo. Tässä asiassa auttoi suuresti Mooren stunttimies Martin Grace, joka suoritti Bond-elokuvien vaarallisia temppuja myös Kielin puolesta.

Vaikka Grace oli noin 30 senttiä Kieliä lyhempi, elokuvissa tätä ei edes huomaa.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa