Tuhmaa, tuhmaa – Ensimmäinen videopätkä kohutusta Nymfomaani-elokuvasta

1.7.2013 20:47

Lars von Trierin tulevasta Nymphomaniac-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen maistiainen.

Kahden nuoren tytön junamatka on aikeissa puhjeta panokilpailuksi, joten elokuva tai edes sen vihjaileva videopätkä ei ole tarkoitettu kukkahattutädeille ja muille yhteiskunnan siveyden vartijoille.

Videolla nähdään nuori ja vielä hieman arka Joe (Stacy Martin), jonka vanhempaa minää lopullisessa elokuvassa esittää Charlotte Gainsbourg, joka on ennenkin nakuillut von Trierille, elokuvassa Antichrist (2009).

Yllä oleva Chapter 1: The Compleat Angler on vasta ensimmäinen Nymphomaniacin kahdeksasta tulevasta tiiseristä, joten lisää vihjailuja on luvassa.

Jälkituotantoon ehtineen elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa, mutta muualla maailmassa Nymphomaniac nähdään vuodenvaihteen molemmin puolin.

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa