Vielä hetken Netflixissä: Pätevä sarjamurhaajaleffa huippunäyttelijöillä – yleisö piti pahasta hahmosta liikaa joten näyttelijä muutti sen ilkeämmäksi

IMDb-arvosana on 7,2.

14.8.2022 04:30

Netflixissä on vielä hetken elokuva Punainen lohikäärme (2002).

Punaisessa lohikäärmeessä FBI-agentti Will Graham joutuu pyytämään apua vankimielisairaalassa tuomiotaan istuvalta kannibalistiselta sarjamurhaajalta Hannibal Lecteriltä saadakseen kiinni Hammaskeijuna tunnetun sarjamurhaajan. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen muita Hannibal Lecteriin pohjautuvia elokuvia.

Ohjauksesta vastaa Brett Ratner. Pääosissa Edward Norton, Anthony Hopkins, Ralph Fiennes, Harvey Keitel, Emily Watson, Mary-Louise Parker sekä Philip Seymour Hoffman.

Hopkins halusi tehdä Hannibal-hahmostaan enemmän pahan sarjamurhaajan oloisen, sillä hänen mielestään hahmosta oli alettu pitää liikaa aiempien elokuvien myötä. Alla traileri.

Lue myös: Mitä ihmettä? Michael Caine vietti 8 vuotta vältellen silmien räpyttelyä – Episodi.fi

Lähde: IMDb

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa