Ylellä alkavan sarjan kuumat seksikohtaukset päätyneet Pornhubiin – ”epäkunnioittavaa näyttelijöitä kohtaan”

Pornhubin toimitusjohtaja kommentoi.

22.5.2020 05:30

Normaaleja ihmisiä (Normal People) -tv-sarja on saanut hyvän vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Lisäksi se on kerännyt mainetta rohkeista seksikohtauksistaan.

Irlannin Dubliniin sijoittuva sarja kertoo Marianne Sheridanin ja Connell Waldronin epätodennäköisestä suhteesta. Mariannea pidetään outona ja erikoisena, kun taas Connell on urheilullinen huippusuorittaja. Vastoin ennakkoajatuksia he kuitenkin tuntevat vetoa toisiinsa. Samalla he ovat siirtymässä aikuisuuteen valmistautuessaan yliopisto-opintoihin.

Sarjassa nähdään paljon seksiä. Jopa niin paljon, että kohtauksia on ladattu Pornhub-aikuisviihdesivustolle peräti 22 minuutin edestä. Tuottaja Ed Guiney ei ole tyytyväinen siitä, että materiaalia on ladattu Pornhubiin.

– Olemme hyvin pettyneitä siitä, että näytteitä Normaaleja ihmisiä -sarjasta on käytetty näin. Se on paitsi tekijänoikeusloukkaus niin myös hyvin epäkunnioittavaa näyttelijöitä ja luovaa ryhmää kohtaan, Guiney valitteli.

Pornhubin varatoimitusjohtaja Corey Price sanoi noudattavansa tekijänoikeuslakia.

– Pornhub noudattaa lakia täysin. Kunnioitamme kaikkia tekijänoikeuspyyntöjä ja poistamme videot heti kun saamme tietää tällaisista tallenteista sivustollamme, Price sanoi.

Sarjaa on Metro-julkaisun mukaan kutsuttu jopa rivoimmaksi tv-sarjaksi koskaan. Seksikohtauksia 12 jaksossa on yhteensä 44 minuutin ajan.

Normaaleja ihmisiä alkaa YLE TV2 -kanavalla 2. kesäkuuta. Alla traileri.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa