Kaupallinen yhteistyö: Helppohinta
On hyvin yleistä, että nykyisin moni tekee itselleen tilin erilaisille suoratoistopalveluille. Ongelmaksi voi kuitenkin koitua raha. Kuten tiedämme, suoratoistopalvelut eivät ole ilmaisia. Omia tunnuksia ei saisi myöskään jakaa talouden ulkopuolelle. Näin ollen voi ajoittain olla haastavaa tehdä päätös, että mikä palvelu olisi kaikkein paras.
Jos palvelun kuitenkin haluaa, on tärkeää miettiä niiden rahoitusta. Tili yhdellä suoratoistopalvelulla ei vielä ole kohtuuttoman hintainen, mutta useammat tilit ovat jo suuri rahanmeno. Lisäksi itselle soveltuvan palvelun etsintä voi olla haastavaa, sillä etukäteen ei välttämättä ole paljoa tietoa siitä, mitä kaikkea harkinnassa oleva palvelu tarjoaa.
Rahan säästäminen
On tärkeää miettiä, että onko haluttu palvelu säästämisen arvoinen tuote. Jos palvelun kokee säästämisen arvoiseksi, voi olla hyvä hetki miettiä erilaisia ratkaisuita säästämiseen. Vaihtoehtoina on sekä pitkälle aikavälille olevia säästämisen muotoja, että lyhyelle aikavälille soveltuvia. Jokaisen kannattaa miettiä itse, että mikä voi olla se itselle sopivin ratkaisu.
Pitkälle aikavälille suuntautuvia ratkaisuja ovat yleensä erilaisten tärkeiden hyödykkeiden kilpailuttaminen. Kilpailuttamalla palvelun voi säästöjä kertyä pidemmän aikaa. Lyhyen aikavälin ratkaisuina ovat usein esimerkiksi kausivaatteiden myynti erilaisilla netin markkinoilla. Molemmilla tavoilla voi säästöjä kertyä, mutta eri tavoin.
Sähkön kilpailuttaminen voi tuoda säästöjä
Usein ihmiset eivät huomioi, että perusasioiden avulla voi saavuttaa säästöjä. Sähkön kilpailuttaminen on yksi näistä asioista. Sähkön kilpailuttamiseen löytyy netistä hyvin paljon työkaluja. HelppoHinta sivuston kautta sähkön kilpailuttaneet ovat saaneet vuodessa säästöjä kymmenistä euroista satoihin euroihin. Keskimäärin säästön määrä on noin 107 € vuodessa.
Sähköyhtiön kilpailuttaminen tapahtuu helposti ja nopeasti. Sivustolla tulee vastata muutamaan peruskysymykseen, jonka jälkeen voi vastauksen saada nopeasti.
Vaikka sähkön kilpailuttaminen ei kuulosta erityiseltä säästö vinkiltä, on se kannattavaa noteerata. Jos esimerkiksi suoratoistopalvelun kuukausi maksu on 8,99 € se tarkoittaa vuodessa noin 107 € kulua. Joissain tapauksissa tämän verran voidaan säästää jo sillä, että kotiin otetaan sähkösopimus ilman perusmaksua.
Myös oman puhelinliittymän kilpailuttaminen voi auttaa säästämään. Hinnat muuttuvat eri palveluntarjoajilla usein. Näin entistä halvemman liittymän hankinta voi olla kannattavaa. Internet yhteydestä ei kuitenkaan kannata alkaa tinkimään, sillä suoratoistopalvelut edellyttävät internet yhteyttä toimiakseen. Jos internet yhteyden kilpailuttaa, kannattaa yhteyden nopeus huomioida.
Säästää voi myös muilla keinoin
Rahaa voi säästää myös tavanomaisin keinoin. Yksi keinoista on myydä erilaisilla Osta Ja Myy -sivustoilla omia vaatteita ja kodin tavaraa. Lisäksi fyysisiä kirpputoreja voi hyödyntää. Näin oikeanlaisella hinnoittelulla voi tehdä myös suurempia säästöjä. Esimerkiksi lastenvaatteet ja erilaiset pelit liikkuvat kirpputoreilla helposti. Myös hyväkuntoiset huonekalut voivat löytää uuden kodin nopeasti.
Omilla valinnoilla voi olla suuri merkitys säästöjen kertymiseen. Kaupassa käydessä heräteostoksia kannattaa vältellä. On myös hyvä miettiä, että miten pienentää ruokahävikkiä kotona. Monet ihmiset ostavat kerralla liian paljon kaupasta, jolloin valitettavasti saattaa osa ostoksista päätyä lopulta roskiin. Ostamalla vain tarvittavia raaka-aineita ja tarvikkeita, voi säästöä syntyä myös näin.
Tutustuminen erilaisiin palveluihin
Suoratoistopalveluihin tutustuminen voi ajoittain olla hyvin haastavaa. Usein sivustot eivät tarjoa tietoa valikoimastaan, joten on haastavaa selvittää, soveltuuko palvelu itselle. Toiset sivustot tarjoavat mahdollisuuden ilmaiseen kokeilujaksoon. Näin voi kuukauden ajan seurata palvelun tarjontaa ja perua tilauksen, jos palvelu ei miellytä.
Myös internetin keskustelupalstoilla on paljon tietoa siitä, millaisia ohjelmia erilaiset palvelut tarjoavat. On kuitenkin hyvä huomioida, että oma sijainti vaikuttaa sivuston tarjontaan. Tarjonta on hyvin erilaista esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Suomessa. Näin ollen kannattaa perehtyä niihin keskusteluihin, jotka ovat suhteellisen tuoreita ja suomalaisia palveluita koskevia.