Ilmoitus: Täysin poikkeuksellinen kotimainen elokuva – Metsurin tarina tutkii isoja kysymyksiä mustan huumorin keinoin

Metsurin tarina herätti suurta huomiota Cannesin elokuvajuhlilla keväällä. Lokakuussa musta komedia saapuu Suomen teattereihin.

26.9.2022 11:40

ILMOITUS Mikko Myllylahden ohjaama Metsurin tarina on omaperäinen draamakomedia miehestä, joka jaksaa pysyä optimistisena, vaikka hän on menettänyt kaiken.

Elokuva on kuvattu lumisissa maisemissa Kuusamossa sekä Puolangalla, jota on sanottu Suomen pessimistisimmäksi kaupungiksi.

Hymyilevä mies -elokuvasta tuttu Jarkko Lahti on hyväntahtoinen metsuri nimeltä Pepe. Hän joutuu lyhyen ajan kuluessa luopumaan vaimostaan, työstään ja parhaasta ystävästään, mutta silti hän jaksaa nähdä elämässään myös valoisia puolia.

Metsurin tarina sai jo ennen Suomen ensi-iltaa poikkeuksellista kansainvälistä menestystä, kun se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa tänä vuonna. Elokuvaa kuvailtiin yhdistelmäksi Kaurismäkeä, Twin Peaksia ja Fargoa. Metsurin tarina palkittiin Cannesin Kriitikoiden viikon Gan Foundation -levityspalkinnolla. Palkinto käytetään elokuvan levitykseen Ranskassa.

Elokuvan kaurismäkeläisyys on helppo nähdä dialogissa, joka on hyvin vähäeleistä ja totista. Vuorosanat lausutaan usein kirjakielisinä ja täysin vakavalla naamalla, siitäkin huolimatta että tilanne saattaa olla mitä hullunkurisin. Ennen kaikkea Metsurin tarina on omaperäinen elokuva, jollaista ei Suomessa ole ennen tehty. 

Katsoja yllätetään kerta toisensa jälkeen, kun tasaisin väliajoin sattuu joku outo tai dramaattinen käänne, joka tuo elokuvaan lisää tasoja. Arkisten tapahtumien ja kauniiden luontokuvien sekaan mahtuu yliluonnollisia ilmiöitä ja dramaattisia yhteenottoja.

Ohjaaja Mikko Myllylahti kertoo itse, että Metsurin tarina on runoilijan tekemä elokuva. Kokonaisuudessa onkin jotain hyvin runollista, joka tuo mieleen vaikkapa Andrei Tarkovskin mestariteokset.

Metsurin tarinan taustalla on pitkälti sama tekijäjoukko kuin toisessa kansainvälisesti menestyneessä suomalaiselokuvassa, Hymyilevässä miehessä: ohjaajana vain on  tällä kertaa Juho Kuosmasen sijaan Mikko Myllylahti, joka vastasi Hymyilevän miehen käsikirjoituksesta. Nyt Myllylahti on sekä ohjaaja että käsikirjoittaja. Metsurin tarina on hänen esikoisohjauksensa. 

Jarkko Lahti nähtiin myös Hymyilevän miehen pääroolissa. Kun Lahti valmistautui rooliin, hän sanoo ajatelleensa äitinsä karjalaisia sukulaisia.

– Heissä oli aina tiettyä tyyneyttä, jopa suhtautumisessa mitä traumaattisimpiin tapahtumiin, joita elämä pystyi heidän tielleen heittämään. Ne naiset olivat nähneet sodan! Mutta he sulattelivat sen omalla hyvin rauhallisella tavallaan. Se oli minusta hyvin koskettavaa, oli jo lapsena. He saattoivat puhua jonkun kuolemasta, jonkun läheisenkin, ja he vain hyväksyivät sen. Ryhdyin yhdistelemään näitä muistoja mielikuviin mykkäelokuvista. Se oli kaiken lähtökohta, Lahti kertoi Episodille Cannesin elokuvajuhlilla. 

Jarkko Lahden rinnalla elokuvassa näyttelevät monet suomalaiset suosikkinäyttelijät, kuten Hannu-Pekka Björkman, Ulla Tapaninen, Katja Küttner, Armi Toivanen, Iivo Tuuri ja Marc Gassot.

Ohjaaja Mylllahti kuvaa Metsurin tarinaa eksistentialistiseksi mustaksi komediaksi, jonka huumori ei ole ilmeistä tai farssimaista. 

– Halusin tehdä elokuvan, joka on samaan aikaan monimerkityksellinen ja suoraviivaisen komediallinen, ja jossa silti tutkin minulle isoja kysymyksiä. Onko toivolla vielä sijaa tuhon keskellä? Mikä on ihmisen osa silloin kun kohtalo astuu peliin? Mitä tarkoittaa ihmisen usko itseensä?

Metsurin tarina tulee elokuvateattereihin 7. lokakuuta.

YouTube video