Kaupallinen yhteistyö: Lainaa.com
Klassikoiksi muodostuvat elokuvat onnistuvat tallentamaan tiettyjen paikkojen ja aikakausien tunnelmat niin aidosti, että elokuvaa katsellessaan voi suorastaan kuvitella itsensä tapahtumapaikalle seuraamaan elokuvan tapahtumia. Täysin kuvitelman varaan tämän ei tarvitse kuitenkaan jäädä, vaan useat tunnetut elokuvat ovat käyttäneet kuvauspaikkoina studiokulissien sijaan aitoja ympäristöjä, joissa kuka tahansa voi vierailla.
Vaikka et voisikaan täysin eläytyä suosikkielokuvaasi ryhtymällä seikkailija-arkeologiksi tai järkensä menettäneeksi kirjailijaksi, tarjoaa kuvauspaikoilla vierailu mieleenpainuvia elämyksiä. Alla kerromme viiden kuuluisan elokuvan kuvauspaikoista, joissa on mahdollista vierailla ja kokea pieni palanen klassikkoelokuvan tunnelmaa. Matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta voi tutustua ja nautiskella kuvausympäristöstä rauhassa. Mikäli oma rahatilanne on tiukilla itselle sopivana matka-ajankohtana, kannattaa hyödyntää luotettavaa lainaa.com lainavertailupalvelua. Kohtuullisen koron lainan avulla unelmien elokuvamatka aidolle kuvauspaikalle onnistuu juuri sinulle sopivana ajankohtana.
1. Al-Khazneh, Jordania – Indiana Jones ja viimeinen ristiretki
Eksoottinen Jordania ja maan suosituin matkailukohde Petran kivikaupunki kätkee sisäänsä mystisen Al-Khaznehin temppelin. Tämä suoraan vuorenseinään kaiverrettu ja aarrekammiona toiminut vaikuttava nähtävyys on historiansa aikana nähnyt useita verisiä taisteluita. Seinissä voi nähdä luodinreikiä beduiineja vastaan käytyjen taistelujen jäljiltä. Indiana Jones seikkaili myös Al-Khaznehissa. Temppeli toimi elokuvan keskeisenä kuvauspaikkana ja esitti Puolikuun kanjonin luolastoa sisältäen pyhän Graalin maljan. Al-Khazneh ja koko Petran kivikaupunki on ohittamaton vierailukohde arkeologiasta ja Indiana Jones -elokuvista pitäville.
2. Alcatraz, San Francisco – Pako Alcatrazista
Tositapahtumiin perustuva elokuva Pako Alcatrazista on suurimmaksi osaksi kuvattu Alcatrazin vankilasaarella San Franciscossa. Vankila lopetti toimintansa ensimmäisen ja ainoan onnistuneen vankilapaon jälkeen 1960-luvulla, mikä mahdollisti elokuvan kuvaukset aidoissa puitteissa. Vankilasaari avattiin myös uteliaille vierailijoille nähtävyydeksi ja vuoden 1979 hittielokuva teki siitä todellisen turistimagneetin. Tänä päivänä vierailu saarella ja vankilatiloissa onnistuu noin 40 dollarin hintaisen risteilylipun myötä.
3. Cafe des 2 Moulins, Pariisi – Amélie
Sympaattinen ranskalaiselokuva Amélie, jonka täyspitkä nimi kantaa muotoa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulain, on useita kertoja palkittu romanttinen komedia. Erikoisen lapsuuden jälkeen nuori nainen nimeltään Amélie muuttaa pois kotoaan ja työskentelee tarjoilijana Café des 2 Moulins -kahvilassa Pariisissa. Erinäisten tapahtumien seurauksena Amélie ryhtyy tekemään pieniä asioita, jotka tuottavat ihmisille iloa hänen ympärillään ajautuen itse lopulta romanttisten haaveiden pauloihin. Elokuvan jättisuosion myötä myös kuvauspaikkana toimineen kahvilan suosio on noussut pilviin. Varsinkin ilta-aikaan pöytävaraus on pakollinen voidakseen viettää hetken tässä elokuvallisen viehättävässä pariisilaiskahvilassa.
4. The Notting Hill Bookshop, London – Notting Hill
Hugh Grantin ja Julia Robertsin tähdittämä Notting Hill varasti lukuisten romantiikannälkäisten elokuvakatsojien sydämet. Lontoossa Notting Hillin kaupunginosassa sijaitseva The Notting Hill Bookshop -kirjakauppa ei ole täsmälleen sama kuin vuoden 1999 suursuon nousseen hittikomedian kirjakauppa, mutta se on tehty imitoimaan elokuvan kirjakauppaa. Imitaatiosta huolimatta tämä suloinen kirjakauppa täyttyy vuodesta toiseen turisteista, jotka haluavat kokea hieman samaa romanttista tunnelmaa kuin miltä tähtiparin ensikohtaaminen elokuvassa näytti. Kirjakauppa on myös suosittu paikka sen suuren kysymyksen esittämiselle omalle rakastetulleen. Lukuisat kihlasormukset ovat onnellisten kyynelien siivittämänä sujahtaneet rakastavaisten nimettömiin kirjakaupan hyllyjen välissä.
5. Timberline Lodge, Oregon USA – Hohto
Hohto on kauhuelokuvien klassikko, jonka yhtenä keskeisenä kuvauspaikkana toimi Timberline Lodge -hotelli. Painajaisia pelkäävät hotellivieraat voivat lohduttautua sillä, että elokuvassa käytettiin vain hotellin ulkotiloja ja sen massiivisen upeaa ulkoasua. Sisätilojen kauheudet kuvattiin studio-olosuhteissa. Vaikuttava hotelli on kuitenkin porautunut jokaisen elokuvan nähneen mielikuviin ja vierailu tässä syvällä luonnonhelmassa sijaitsevassa syrjäisessä hotellissa kuuluu jokaisen kauhuelokuvan ystävän toivelistalle.
Oman suosikkielokuvan kuvauspaikalla vieraileminen on erinomainen valinta tulevan lomamatkan teemaksi. Osa suosituimmista kuvauspaikoista vetää ruuhkaksi asti elokuvien faneja paikalle. Matkan varaukset on hyvä tehdä ajoissa etukäteen ja paikan päällä kannattaa nauttia tunnelmasta useampi päivä. Matkabudjettia voi aina täydentää aiemmin mainitun kilpailutetun lainan avulla, jotta elokuvamatkasta voi nauttia täysin rinnoin.