Etsi
Tällä viikolla keskustelijat tarttuvat aiheeseen, joka ei ole kenellekään ennalta tuttu: uskonnollisiin elokuviin!
Tuomiolla-podcastissa otetaan tällä viikolla rennosti, käydään läpi kesän tulevia ensi-iltoja ja odotuksia niistä.
Jättimäiseksi kauhuhitiksi Yhdysvalloissa noussut Get Out saapuu menestyksen saattelemana myös Suomen elokuvateattereihin. Mistä siinä on kyse?
Huomenna vietetään Jack Nicholsonin 80-vuotissyntymäpäivää, eli Tuomiolla-podcastissa katsastetaan näyttelijän hienoa uraa.
Tunteeko Netflix minut paremmin kuin minä itse?
Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Fast & Furious 8 kilpailee samassa sarjassa Bond-leffojen kanssa.
Vaikka uudelleentulkinnat ja uusintaversiot ovat olleet olemassa jo elokuvahistorian alkuajoista asti, reboot on verrattain uusi termi.
Podcastin hampaissa tällä kertaa uusin Power Rangers -reboot.
Etelän laulu eli Song of the South vuodelta 1946 on kaikkein kyseenalaisin ja vaietuin Disney-klassikko. Siksi se on myös kiinnostava.
Monien odottama Disneyn uusin näytelty uudelleentulkinta parinkymmenen vuoden takaisesta animaatioklassikosta saa Episodin päätoimittajalta ristiriitaisen vastaanoton.