Andor oli iloinen yllätys meille Tähtien sota -faneille. Ensimmäinen kausi ei ollut vain “aikuisempaan makuun” tehty, vaan sarja päätti oikeasti lähteä tarkastelemaan galaktisen imperiumin harjoittamaa fasismia, sen luomia mielialoja sekä kapinan haasteita ja rakenteita.
Analyysini jakautuu kahteen osaan ja tämä on ensimmäinen osa, joka käsittelee kapinan kohtaamia haasteita kahden päähenkilön kokemusten kautta.
Mutta ensin haluaisin nopeasti puhua sarjan julkaisusta ja sarjan olemassaolon syystä.
Lyhyesti julkaisustrategiasta
Alunperin viiden tuotantokauden mittaiseksi suunniteltu sarja jäi vain kahden tuotantokauden mittaiseksi, joten lisää ei ole valitettavasti tulossa. Eikä se olisikaan järkevää, koska nyt toisen kauden tapahtumat jatkuvat suoraan lähes 9 vuotta (!) sitten ilmestyneessä Rogue One -elokuvassa, jolle sarja toimii esiosana.
Andoria ei lopetettu kesken kaiken ennen aikojaan, mikä on suoratoistosarjojen parissa harvinaista. Sen sijaan saimme juuri niin pitkän paketin kuin tekijät halusivat ja aikoivat tehdä.
Disney päätti julkaista toisen tuotantokauden kolmen jakson ryppäissä, koska jokaiset kolme jaksoa muodostavat oman kokonaisuutensa. Joka kolmas jakso tarjosi oman tarinallisen kliimaksinsa, jonka jälkeen tarina hyppäsi eteenpäin vuoden.
Henkilökohtaisesti en ole aivan varma, oliko tämä julkaisutapa hyvä vai huono.
Toisaalta katsojana sain ja pystyin itse päättämään, millaisella aikataululla nautin (lue: hotkin) kunkin kolmen jakson ryppään. Katsomiskokemus on tyydyttävä, koska ilman tätä “kolmen putkea” Andor olisi saattanut tuntua varsin hitaasti syttyvältä – mikä ei ole itsessään huono asia lainkaan!
Käytännössä saimme kerran viikossa neljän viikon ajan puolentoista tunnin Tähtien sota –elokuvan!
Kolikon kääntöpuolena sarja on jo nyt ohi, kun toisen tuotantokauden kaikki kaksitoista jaksoa julkaistiin jo neljässä viikossa.
Andorin julkaisustrategia tuntuu nyt tällä hetkellä vain sarjan dumppaamiselta suoratoistopalveluun ilman sen suurempia fanfaareja.
Ihmisten muisti on valitettavan lyhyt, enkä todellakaan toivo, että näin laadukas ja toimiva sarja unohdetaan yhtä nopeasti kuin se on julkaistu. Haluaisin, että mahdollisimman moni ihminen, jopa ne, jotka eivät juurikaan seuraa tai ole kiinnostuneita Tähtien sodasta, katsoisivat sarjan.
Olen sarjasta niin ylpeä, että mielestäni Andorin kuuluisi voittaa kaikki mahdolliset tv-alan palkinnot, niin mittavasta tv-draaman taidonnäytteestä mielestäni on kyse.
Miksi juuri tämä tarina?
Mikä on tarinan olemassaolon perimmäinen syy? Miksi juuri tämä tarina pitää kertoa? Mikä tekee siitä tärkeän?
Näitä kysymyksiä mietin monet kerrat Disneyn uusien tv-sarjojen kohdalla. Katsoin The Acolytea lukuun ottamatta kaikki Disneyn tuottamat uusimmat Tähtien sota -tv-sarjat heti niiden ilmestyttyä. Niiden parissa on usein tuntunut siltä, että sarjat ovat vain jumiutuneet tarjoilemaan viittauksia Skywalker-saagasta ilman perimmäistä perustelua olemassaololleen.
Toisin sanoen tekijät ovat miettineet, mitä katsojat saattaisivat haluta (Luke Skywalkerin esiintyminen, Obi-Wanin ja Darth Vaderin välinen kaksintaistelu, Boba Fettin paluu), eivätkä ole osanneet pohtia sitä, mitä katsoja voisivat tarvita.
Skywalkereiden suvun tarina Tähtien sota -elokuvissa on pohjimmiltaan melodraamaa ja seikkailueloluvaa yhdistelevää avaruusoopperaa, mutta kaikkien kaukaiseen galaksiin kauan kauan sitten sijoittuvien tarinoiden ei tarvitse olla samankaltaista mahtipontista sankarin matkaa tai jatkaa tuota suurta sukudraamaa, joksi se on episodi-elokuvien myötä muovautunut.
Andor tuntui ensimmäiseltä sarjalta, jolla oli Tähtien sodan maailmansisällä oma, selkeä ja muista erottuva identiteetti.
Tony Gilroy laati ennen sarjan pääarkkitehdiksi ryhtymistä manifeston Lucasfilmin silloiselle toimitusjohtajalle Kathleen Kennedylle siitä, mitä sarjan pitäisi olla, mitä sen pitäisi ja mitä sen ei pitäisi tehdä. Näistä alkuperäisistä reunaehdoista sarja tultiin lopulta rakentamaan.
Paperilla Andor vaikutti esiosalta, joka tulisi olemaan täysi turhake.
Cassian Andor (Diego Luna) esiteltiin Rogue One -elokuvassa kapinallisena, joka yhdessä muiden kaltaistensa taistelijoiden kanssa varasti Kuolemantähden suunnitelmat galaktisen imperiumin nenän alta. Andorin kohtalo sinetöitiin samassa elokuvassa Kuolemantähden tuhotessa Scarif-planeetan tukikohdan, jolta suunnitelmat varastettiin.
Kysymys oli, ketä kiinnostaisi Rogue Onen toisen päähenkilön tarina? Tämä oli sitä aikaa, jolloin tuntui, että jokainen Tähtien sota -elokuvien vähäisempikin sivuhahmo tulisi saamaan oman spin-off-elokuvan tai -tv-sarjan.
Mutta Andor osoitti jo ensimmäisellä tuotantokaudellaan kaikki nuo ennakkoluulot vääriksi ja toinen tuotantokausi vain jatkoi kapinan tarinaa lasertarkalla fokuksella. Se uskalsi edukseen erottua Disneyn tuotantomassasta irtautumalla saagan painolastista ja nostalgian palvomisesta.
Kapinan jäljillä
Andorin kakkoskauden ensimmäiset kolme jaksoa sijoittuvat 4 vuotta ennen Yavinin taistelua, jossa kapinalliset saavat tuhottua Kuolemantähden Luke Skywalkerin avustuksella.
Toinen tuotantokausi alkaakin räjähtävästi uskaliaalla ryöstökeikalla. Aikaa on kulunut aiemman kauden tapahtumista ja kapinallisten riveihin lopullisesti uinut Cassian Andor on viimein hyväksynyt osansa taistelussa imperiumia vastaan.
Nyt hänen huippusalainen tehtävänsä on varastaa imperiumin luoman uuden hävittäjän prototyyppi kapinallisille (uusi TIE Avenger -hävittäjä on pieni easter egg Tähtien sota -videopelien vannoutuneimmille faneille).
Sarja ei turhaa vitkuile tai poseeraa onttona fanipalveluksena, vaan sukeltaa välittömästi suoraan tarinan luihin ja ytimiin. Katsojalle tehdään heti selväksi, missä Cassian seisoo. Hänestä on kuoriutunut kapinallisten joukossa hahmo, joka pystyy vahvistamaan muiden uskoa kapinaliikkeeseen.
Mutta jamesbondmainen soluttautumiskeikka menee välittömästi reisille: prototyypin ohjaimet eivät tottele testipilotiksi naamioitunutta kapinallista lainkaan.
Paettuaan imperiumin tukikohdasta Cassian saapuu Luthenin kapinallisryhmän sopimalle kohtaamispaikalle, jossa hän huomaa olevansa keskellä kapinaryhmittymien välistä riitatilannetta. Kapinallisten päät ovat täynnä huhupuhetta, epäluuloa ja turvattomuutta.
Myöhemmin paljastuu, että kolme ensimmäistä jaksoa sijoittuvat Yavinille, vain kivenheiton päähän kapinallisten tulevaa legendaarista tukikohtaa.
Cassianin kokemat tapahtumat osoittavat, miten eri kapinallisryhmät ovat päätyneet kinailemaan, koska he ovat täysin päämäärättömiä. Heillä ei ole selkeää johtajaa tai suuntaa, johon kulkea. Villit huhupuheet leviävät ja vellovat viidakossa lisäten eripuraa.
Kapinalliset ovat kirjaimellisesti eksyksissä ilman vettä ja ruokaa, sääolosuhteiden ja petojen armoilla. Cassian joutuu heidän vangikseen, koska he eivät luota uuteen tulokkaaseen ja perustavat omat johtopäätöksensä hänen valeasuunsa ja varastettuun TIE-hävittäjään.
Toisin sanoen tämä on kaukana yhtenäisyyttä rakentavasta ”kapinat rakentuvat toivolle” -ajattelusta.
Andor pyrkii tällä tapahtumien ketjulla muistuttamaan, että kapinaliike on monelle välttämätön elinehto ja elämän tarkoitus, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys.
Kapinalliset kun voisivat yhtä hyvin vain päätyä taistelemaan keskenään.
Vastarinnan tulevaisuus on hauras.
Hienoston helmasta
Andorin ensimmäisellä tuotantokaudella tuotiin onnistuneesti esille kontrastia galaksin ylimmän ylimystön ja alimman, mudassa ja rasvassa uivan työväen välillä.
Senaattori Mon Mothmalla (Genevieve O’Reilly) on kaikki edellytykset sulkea silmänsä imperiumin kauheuksilta. Uhmatessaan keisarin valtaa Mon on ainoastaan menettävänä osapuolena.
Hänellä on hyvinvoiva perhe, vauras elämäntyyli ja senaattorin asemassa vaikutusvaltaa, joka toisaalta rajoittuu imperiumin etujen rajaan asti. Tästä näkökulmasta Mon Mothman juonikuvioissa esitelty luksus ja loisto alleviivaavat elämäntyyliä, josta senaattori joutuisi – ja lopulta joutuukin – luopumaan asettuessaan kapinallisten puolelle vastustaessaan imperiumia.
Mothma joutui jo edellisellä kaudella tekemään henkilökohtaisen uhrauksen naittaessaan tyttärensä saadakseen korjattua kapinaliikkeen rahoittamisestaan johtuvat taloudelliset sotkunsa. Hän selvisi säikähdyksellä, mutta nyt häiden aattona rahoittajana toiminut Tay Kolma saapuu osoittamaan tyytymättömyyttään nuoruuden ystävänsä kapinahenkeen.
Kapinaliikkeen manööverit ovat tehneet hallaa Kolman liiketoimille, joten kalavelkoja ollaan kuittaamassa ja jotain pitäisi saada vastineeksi. Liikemies on malliesimerkki opportunistisesta hyötyjästä, joka näpeille saadessaan paljastaa toimineensa vakaumuksen sijasta henkilökohtaiset hyödyt mielessään.
Mon Mothman paras liittolainen paljastuu vaarallisen arvaamattomaksi, joten hänet poistetaan pelistä vähin äänin Luthenin Raelin (Stellan Skarsgård) vakoojien toimesta.
Moni ei kokenut Mothman tarinaan keskittymistä tarpeellisena, mutta mielestäni se on oleellinen osa sarjaa. Kuinka moni meistä tekisi samoin samassa statuksessa tai elämäntilanteessa ollessaan?
Mothman tarina toimii muistutuksena sille, miksi niin moni senaattori asettuu imperiumin taakse.
Lue myös: Mistä on hyvät tarinat tehty? Tarkastelussa Tähtien sota -sarja Andor
Valheilta on helppo kääntää katseensa, kun oma elämäntyyli, asema ja vaurauden jatkumo varmistetaan tukemalla fasistista koneistoa – kunnes tuo sama koneisto kohdistuu itseä vastaan.
Totaalisen tosiasioiden kieltämisen vallassa Mon Mothma päätyy lopulta reivaamaan tyttärensä häissä ysäridiskon tahtiin. Mutta tuo hetki symboloi vain lopun alkusoittoa. Senaattori pystyy vielä tyttärensä häissään irtautumaan hetkestä, tekojensa seurauksista ja puskemaan rajun todellisuuden jonnekin syvälle tajuntaansa.
Täysin vapaan tanssin kautta on mahdollista nähdä, ettei Mon pystynyt kohtaamaan ja hyväksymään totuutta lapsuuden ystävänsä likvidointia. Hän on tähän asti pystynyt pitämään näppinsä erossa Luthenin harjoittaman vakoojapelin realiteeteista, mutta todellisuus alkaa saavuttamaan vihdoin häntä.
Eikä Luthen tee mitään pahuuttaan, vaan välttämättömyydestä. Taistelu imperiumia vastaan vaatii uhrinsa ja uhrauksensa.
Pidettyään senaatille puheen ghormanilaisten kansanmurhasta Mon Mothman joutuu jättämään elämäntyylinsä ja perheensä, ja nousemaan kapinaliikkeen kyytiin. Kahden tuotantokauden aikana rakennetut kaksi suurinta tarinaa kohtaavat viimein sarjan 21. jaksossa, kun Cassian Andorin ja Mon Mothman tiet risteävät yhdessä sarjan tyydyttävimmässä jaksossa.
Andor tekee katsojalle selväksi hinnan, joka tulee maksetuksi kapinasta.
Tämä oli vain pintaraapaisu tähän loistavasti toteutettuun Tähtien sota -sarjaan.
Sarjan tarkastelu jatkuu seuraavalla viikolla, kun paneudun tarkemmin Andorin piirtämään kuvaan imperiumin fasistisista rakenteista ja metaforista.
Ville Vuorio – Leffahamsteri