Suomen kouluissa kasvaa uusi sukupolvi taitavia elokuvantekijöitä, joiden matka mahdollista menestystä ja huippua kohti on aluillaan. Käsikirjoittajat ideoivat ja rustaavat tarinoitaan. Kuvaajat perehtyvät uusimpiin kameramalleihin ja samalla hieman leikkaamisen ja valaisun saloihin. Leikkaajat tutustuvat omiin työkaluihinsa Avidiin, Final Cuttiin ja mitä näitä nyt on. Valaisijat värkkäävät punapäitten kanssa. Siis valojen, joita kutsutaan punapäiksi. Myös Dedot ja Arrit tulevat valaisijoille tutuiksi.
Näiden lisäksi on vielä lavastajat, puvustajat, maskeeraajat, gripit, äänimiehet, erilaiset assistentit, järjestäjät, runnerit, ruokavastaavat ja tietysti tuottajat. Unohtuikohan jotain? Niin, onhan sitä vielä se tärkein jäljellä: ohjaajat.
Kaikkia näitä eri elokuvan tekemisen rooleja voi opiskella. Yhteen erikoistuessa tulee samalla varmasti oppineeksi jostain toisesta osa-alueestakin. Koulun penkillä kulutetut tunnit teoriaa opiskelemassa ovat tietysti tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on kokemus itse tuotannosta – tekemällä oppiminen.
Monissa kouluissa opintoihin kuuluu omien elokuvien tekeminen. Itse olen päässyt seuraamaan elokuvien tekemistä useasti viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana opiskellessani Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa. Kokoillan elokuvia meillä ei tehdä, vaan lyhytelokuvia. Minusta on tulossa toimittaja, mutta elokuvien maailma on niin kiehtova, että yhden lyhytelokuvan syntyä oli päästävä seuraamaan. Ja se sitten poiki kasan muita. Oman nimeni olen saanut jo noin kymmenen lyhytelokuvan lopputeksteihin milloin mistäkin roolista, lavastajasta järjestäjään.
Lyhytelokuvan tekeminen on ihan kunnon työtä ja kuvauspäivät saattavat venyä todella pitkiksi. Sen on saanut itsekin useasti huomata. Sekin on tullut selväksi, että elokuvantekijät panostavat touhuunsa kunnolla. Pitkät päivät jaksaa painaa, kun sitä halua elokuvan tekemiseen löytyy. Tekijät haluavat tehdä hyvää jälkeä ja saada työstään käyntikortin muihin projekteihin, jotka odottavat koulun jälkeen.
Koulutus ei kuitenkaan ole ainut tie huipulle. Tästä on ihan vasta saatu erittäin hyvä kotimainen esimerkki. Uutisotsikoita viime aikoina lukiessa siellä on useaan otteeseen vilissyt sanat Rare, Exports, Jalmari ja Helander. Raren ohjaaja on ylioppilas, joka on elokuvien saralla itseoppinut. Mies on tehnyt mainos- ja musiikkivideoita, käynyt yhden leikkaajakurssin ja tehnyt lyhytelokuvia. Rareakin edeltää kaksi lyhytelokuvaa samasta aiheesta.
Teitä menestykseen on siis elokuvien saralla kärjistetysti kahdenlaisia. Toinen tie on istua koulun penkillä, noudattaa mahdollisia koulun ohjeistuksia ja sääntöjä mitä saa tehdä, millä budjetilla ja koettaa päästä toteuttamaan omia ideoita. Ja kun sen mahdollisuuden saa, toteuttaa visionsa mahdollisimman hyvin ja näyttää omassa roolissaan, että hei, pystyn tähän! Tai sitten tehdä alusta alkaen kaikki omin päin. Opetella itse kaikki. Omalla tahdolla ja näkemyksellä pääsee pitkälle, sen on ainakin Helander todistanut.
Miia Torro
Kirjoittaja toimi Episodin toimitusharjoittelijana syksyllä 2010.