Pääkirjoitus 8/2015
Vielä keväällä oli yleinen käsitys, että elokuvayleisöt ovat kääntäneet selkänsä vanhoille suosikeilleen, kun Arnold Schwarzeneggerin kaltaiset entiset supertähdet eivät saaneet aikaan yleisöryntäyksiä. ”Arska” ei ole saanut aikaiseksi yhtään kunnon hittiä sen jälkeen, kun 2010-luvulla palasi politiikasta valkokankaille.
Näkemys on tietysti hyvin Amerikka- ja Hollywood-keskeinen, sillä vaikka esimerkiksi Terminator Genisys on tätä kirjoitettaessa kerännyt Pohjois-Amerikan lippukassoilta ”vain” 88,5 miljoonaa dollaria, on muualta maailmasta virrannut rahaa 234 miljoonan taalan edestä. Ei sillä tämän vuoden ensi-iltojen Top 10:een päästä edes tässä vaiheessa vuotta, mutta onhan se silti valtava määrä rahaa. Odotukset vain olivat vieläkin korkeammalla.
Heinäkuussa ensi-iltaan saapui Pixels, joka sekään ei Yhdysvalloissa ole vielä tuonut takaisin tuotantokustannuksiaan. Se sai muistelemaan, että entinen yleisönsuosikki Adam Sandler ei hänkään ole pitkään aikaan tehnyt uutta hittiä. Kuvio oli siis selvä, ja Mark Wahlberg laskettiin samaan entisten vetonaulojen kastiin, kun Ted 2 ei netonnut yhtä paljon kuin ensimmäinen komedia.
Kunnes teattereihin saapui Mission: Impossible – Rogue Nation, joka reilussa viikossa tienasi maailmanlaajuisesti yli 264 miljoonaa dollaria. Tom Cruisen sanottiin todistaneen kaavailut vääriksi – ja saman tien unohdettiin, etteivät Cruisen edelliset elokuvat Jack Reacher, Oblivion ja Edge of Tomorrow olleet mitään jättimenestyksiä.
Lippukassamenestykseen tuijottaminen on helppoa mutta harhaanjohtavaa – ja vaarallista. Schwarzeneggerin Sabotage oli hyvä väkivaltainen toimintarymistely. Maggie oli hyvä rauhallinen kauhudraama. Ne eivät vain olleet elokuvia, joita suuri yleisö olisi mennyt katsomaan. On vaikea sanoa miksi Cruisen sinänsä hyvät Oblivion ja Edge of Tomorrow eivät saaneet enemmän menestystä osakseen.
Eiköhän ole niin, että menestyselokuvat voivat sinkauttaa karismaattisen näyttelijän supertähteyteen ja he voivat tuoda elokuville lisää katsojia. Jos eväitä jatkuvuuteen ei ole, sille ei paljon voi tehdä. Tähtien sodasta nousi tähdeksi Harrison Ford, ei Mark Hamill. Supertähti ei myöskään voi tehdä huonosta elokuvasta hyvää.
Toki tähti voi ohittaa parasta ennen -päiväyksensä, varsinkin jos ei pysty tai halua uudistua (köhadamsandlerköh). Muuttuvassa maailmassa uusia suosikkeja tulee kuitenkin jatkuvasti lisää. Sellaisia kuin Robert Downey Jr. tai Dwayne Johnson. Aika näyttää onko esimerkiksi Chris Prattista samanlaiseksi kestosuosikiksi. Tähtien aika ei ole ohi, he vain eivät ole ainut syy katsoa elokuvaa.
Jouni Vikman
Päätoimittaja