Muutamia viikkoja sitten julkistettiin esitys, jota kulttuuriala on odottanut vuosia. Opetusministeriön työryhmä esittää, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan Taideyliopiston perustaminen. Uusi yliopisto yhdistäisi Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian ja Sibelius-akatemian hallinnollisesti säilyttäen korkeakoulujen ominaislaadun ja brändit.
Selvityksessään ”Taide yli opiston” Sibelius-akatemian opiskelija Jussi Rauvola tutki Taideyliopiston edellytyksiä ja siihen kohdistuvia odotuksia opiskelijoiden näkökulmasta. Selvityksessään hän kirjoittaa, että ”jos Taideyliopisto halutaan perustaa, a) se on perustettava Aalto-yliopiston sisään, b) merkittäviä osia TaiKista (elokuva- ja lavastustaide, taidekasvatus, medialaboratorio) on siirrettävä Aalto-yliopistosta Taideyliopistoon, tai c) Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto ovat kuten siamilaiset kaksoset, kiinni toisissaan yhteisten ruumiinosien kautta.”
Elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat ovat jo kolmen vuoden ajan pyrkineet tuomaan esiin näkökulmaansa, joka on ilmaistu parhaiten b-vaihtoehdossa. TaiKin nykyinen kokoonpano perustuu historiaan, eikä sille ole enää koulutuksellisia perusteita. Elokuva- ja lavastustaiteen opetuksella on yhteiset rajapinnat nimenomaan Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-akatemian kanssa, joissa molemmissa opetetaan samoja asioita kuin ELOlla. Yhteinen perusopetus näiden kolmen taidealan opiskelijoille loisi uusia verkostoja, kehittäisi ja hyödyttäisi kaikkia sekä säästäisi selvää rahaa.
Tämä tuntuu itsestäänselvyydeltä. Koskaan ei ole esitetty mitään järkeen tai faktoihin pohjautuvaa perustelua sille, miksi Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen tulisi olla osa Aalto-yliopistoa, joka profiloituu tekniikan, talouden ja muotoilun korkeakouluksi. Elokuvataiteen opiskelijoilla ei ole mitään yhteistä koulutusta muotoilun opiskelijoiden kanssa, vaikka opiskelemme samassa korkeakoulussa. Sen sijaan näyttämölavastuksen opiskelijat suorittavat lähes koko tutkintonsa Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Mitään napanuoraa TaiKiin ei ole löydettävissä.
Viime keväänä toteutettiin yksi Elokuva- ja lavastustaiteen osaston historian suurimmista yhteistyöprojekteista, Vapautuspassio-musiikkinäytelmä. Mukana oli yli 100 ihmistä: opiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa oli neljästä korkeakoulusta – Taideteollisesta, Teatterikorkeasta, sekä Metropolia- ja Arcada-ammattikorkeakouluista. Taideteollisen korkeakoulun sisällä opiskelijoita ei ollut miltään muulta laitokselta kuin ELOlta. Mitään vastaavaa yhteistyötä ei ole tehty tai esitetty tehtäväksi Kauppakorkeakoulun tai Teknillisen korkeakoulun kanssa.
Johtopäätös on selvä. Jos Taideyliopisto tulee osaksi seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa, tulee vihdoin rikkoa arvovaltakysymykseksi muodostunut typerä dogma siitä, että Taideteollisen korkeakoulun pitää säilyä yhtenä kappaleena. Toista vuotta Aallon alaisuudessa olleena jo tiedämme sen, mitä etukäteen vahvasti epäilimme – Aalto-yliopistolla ei ole tarjota elokuva- ja lavastuskoulutukselle yhtään uutta haastetta, suuntaa tai ajatusta.
Samalla kun suomalainen elokuva elää uutta, mieletöntä nousua – kaksi miljoonaa katsojaa viime vuonna ja tänä vuonna tätä kirjoittaessa jo yli 200 000 – on elokuvakoulutuksen asema ja tulevaisuus kyseenalaisena. Uusi, radikaali yhteistyö ja yhteinen yliopisto muiden taidealojen kanssa voisi tuoda uusia tuulia kotimaiseen elokuvaan, tuoreempia ja raikkaampia esikoiselokuvia uusilta ohjaajilta ja kontakteja, jotka rakentavat täysin uudenlaista yhteistyötä. Siinä visio, jonka päälle kannattaa perustaa uusi yliopisto.
Oskari Sipola
Kirjoittaja toimii Elokuvaohjaajaliiton hallituksen opiskelijajäsenenä ja on lisäksi ollut Elokuvataiteen ja lavastustaiteen ainejärjestön varapuheenjohtaja sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen.