Pääkirjoitus 5/2014
Huhtikuussa elokuvien ystäviä hätkäytti uutinen, jonka mukaan The Amazing Spider-Man 2 ei olisikaan tulossa teattereihin. Syynä tähän olivat elokuvan maahan tuoneen levittäjän ja teatteriketjun erimielisyys lipputulojen jakamisesta.
Riita saatiin kuitenkin ratkaistua parissa viikossa, ja vaikka kulisseissa ehkä päät kolisivatkin, päällisin puolin maassa vallitsi rauha. Tätä kirjoitettaessa Hämähäkkimies singahtelee seittinsä varassa iloisesti käytännössä maan jokaisessa elokuvateatterissa.
Moni viihteen suurkuluttajakaan ei välttämättä tule pohtineeksi, että minkä tahansa elokuvan saaminen valkokankaille vaatii paljon työtä ja melkoisen tuotantoketjun, jossa ryhmittely tuotantoyhtiö → levitysyhtiö → elokuvateatteri on hyvin pelkistetty kuvaus koko yhtälöstä. Siinä mielessä selkkaus saattoi toimia tervetulleena yleissivistävänä tapauksena. Joka tapauksessa siitä jäi hieman ikävä jälkimaku.
Olisi toki naiivia olettaa, että elokuvia tehtäisiin puhtaasti tarinankertomisen ja viihdyttämisen halusta. Tai että niitä tuotaisiin maahan siksi, että levittäjät haluavat jakaa löytämisen ilonsa muidenkin kanssa. Tai että elokuvateatterit pyörittäisivät niitä, koska saavat tyydytystä katsojien viihtymisestä. Ketjusta löytyy toki idealismia, mutta raha pitää rattaat pyörimässä.
Tilaajat ja irtonumeroiden ostajat ovat Episodillekin tärkeitä toiminnan jatkuvuuden kannalta. Silti olen aina ollut allerginen julkisuudessakin usein viljellylle ilmaisulle ”firman ainut tehtävä on tuoda rahaa omistajilleen”. Minusta se on älyllisesti epärehellistä ja lähinnä oman ahneuden ulkoistamista. Firmahan on käytännössä vain viitekehys toiminnalle, jolla pyritään ansaitsemaan elanto. Toivottavasti vielä alalla, joka henkilökohtaisesti kiinnostaa. Jos rahan tekeminen hinnalla millä hyvänsä olisi kaiken toiminnan a ja o, ei tässä maailmassa olisi kuin ihmiskauppaa harrastavia huumediilereitä.
On tietysti helppo voivotella maailman pahuutta, kun itse on siinä onnellisessa asemassa, että rakkaasta harrastuksesta on löytynyt myös työpaikka. Siitä jaksaa olla kiitollinen, kun tietää, että läheskään kaikilla tätä ylellisyyttä ei ole. Olen kuitenkin mieluusti sinisilmäinen idiootti, joka ajattelee, että olemme kaikki samalla alalla, ja tähtäämme siihen, että yleisöjen ulottuville tulee tasaiseen tahtiin yhä uusia hauskoja, jännittäviä ja vaikuttavia elokuvia.
Vaihtoehto kun on maailma, jossa vallan ottavat pelkästään dollarinkuvat silmissään päätöksiä tekevät tahot. Silloin ei ole mitään ongelmaa käyttää panttivankina tuotetta, joka pitäisi olla kaiken toiminnan lopputulos. On vaikea ajatella, että tällaisissa tapauksissa löytyisi yhtään voittajaa.
Jouni Vikman
Päätoimittaja
PS. Kun paha maailma uhkaa puhkaista pilvilinnat, ei ole parempaa turvasatamaa kuin pako todellisuudesta elokuvien maailman. Yllä olevan nillityksen jälkeen pelkästään katsaus uuden numeron mitä ihmeellisimpien elokuvien kavalkaadin riitti palauttamaan uskon ihmisyyteen.