Pääkirjoitus 6/2013.
Nicolas Winding Refnin Only God Forgives hätkäytti Cannesissa sen verran, että iso joukko ihmisiä käveli gaalanäytöksestä ulos. Refn itse otti raivostuneet reaktiot ainakin ulkoisesti positiivisella mielellä vastaan, vaikka tokihan varmasti jokainen elokuvantekijä toivoo, että hänen teoksistaan pidettäisiin. Refnin mielestä elokuvan lähtökohdat ja tavoitteet huomioon ottaen Only God Forgives olisi kuitenkin epäonnistunut, jos se olisi miellyttänyt kaikkia.
Only God Forgives ei jakanut mielipiteitä ainoastaan Cannesissa. Varsinkin amerikkalaiset kriitikot tuntuvat vihaavan elokuvaa harvinaisella raivolla, jopa siinä määrin, että voisi kuvitella heidän nähneen jonkin aivan muun elokuvan. Tuntuukin siltä, että he ovat Refnin ja Ryan Goslingin edellisen yhteistyön pohjalta odottaneet Drive 2:sta, ja suuttuneet, kun sellaista ei tullutkaan. Tosin, kuten Cannes-reportterimme mainiosta artikkelista voi päätellä, Drive 2:sta odottivat myös elokuvan tuottajat ja monet elokuvan ennakkoon ostaneet tahotkin. Sitä saa mitä tilaa ei tässä tapauksessa pitänytkään paikkaansa.
Lehden ensi-iltaosion jälkeistä Toimituksen suosikit -taulukkoa varten ylläpidän tietokantaa toimittajiemme vuoden mittaan elokuville antamista tähdistä. Only God Forgives on sielläkin tällä hetkellä tehokkain katsojat eri leireihin jakaja. Näen loppujen lopuksi aika usein kahdesta neljään ja kolmesta viiteen -jakaumia, mutta neljän tähden haarukka on jo harvinaista.
Siihen ei ole pystynyt edes Episodi 5/2013:n kummajainen, Spring Breakers, vaikka etukäteen niin vähän ounastelinkin. Tosin tilanne voi vielä muuttua, kun useampi toimittaja sen ehtii nähdä.
Asiallinen arvioiminen vaatii tietoa niin elokuvista kuin niiden historiasta sekä mielellään myös aimo annoksen sivistystä, oli se sitten akateemista tai yleissellaista. Erilaisista auteur-teorioista huolimatta Only God Forgives -elokuvan kaltaisten tapausten aiheuttamat reaktiot ovat kuitenkin osoitus siitä, että arviot ovat loppujen lopuksi aina ihmisten mielipiteitä.
Refnin haastattelun yhteydessä viitataan myös Gaspar Noéen ja hänen elokuvaansa Irreversible – syntiset. Itse annoin sille aikoinaan yhden tähden. Ymmärsin siitä huolimatta oikein hyvin niitä, jotka antoivat sille peräti viisi tähteä. Irreversible onnistui tunkeutumaan ihon alle ja järkyttämään kaiken nähnyttä elokuvan suurkuluttajaakin. Jos en olisi antanut yhtä tähteä, minunkin olisi pitänyt kallistua täysien pisteiden puolelle. Kompromissitähdet jostain siltä väliltä eivät olisi tuntuneet oikeudenmukaisilta.
On helppo kuitata mikä tahansa teos yhdellä tähdellä tai tokaisulla ”se oli ihan paska”. Kyse on kuitenkin siitä, että minä, minä itse, korkeimman henkilökohtaisesti en ole elokuvasta pitänyt, koska se inhotti tai ärsytti minua. Eri mieltä kanssani olevat eivät silti (aina) ole väärässä. Tähän myös perustuu lukijoiden palvelemiseen tähtäävän Toimituksen suosikit -taulukon sisällyttäminen lehteen. Yksittäisten mielipiteiden lisäksi sen avulla voi etsiä joko jonkinlaista konsensusta elokuvan laadusta tai yrittää löytää eniten omaa makua vastaava arvioija ja tutkia tämän näkemyksiä.
Pelkkä tähditys on vihoviimeinen tapa laittaa elokuvia järjestykseen, sillä ne toimivat kukin niin erilaisten viitekehysten varassa, ettei suoraa vertailua oikeastaan ole mahdollista tehdä. Sanoissaan kannattaa olla varovainen, sillä elokuvat ovat siitä hauska media, että herättäessään äärimmäisiä mielipiteitä ja suuria tunnekuohuja ne kertovat jotakin myös siitä, keitä me itse olemme.
Jouni Vikman
Päätoimittaja