Pääkirjoitus 1/2015
Oikein hyvää alkanutta elokuvavuotta 2015 kaikille Episodin lukijoille!
Vuodenvaihde on perinteiden aikaa. Episodissa yksi sellainen on edellisen vuoden pähkinänkuoreen summaaminen Vuoden parhaat -äänestysten muodossa.
Todennäköisesti toimittajillamme on omat traditionsa äänestysten Top 10 -listojen muodostamisessa, itselläni ainakin on. Ne koostuvat vaiheista: vuodenvaihteen lähenemisen tiedostaminen ja listojen tekemisen odottaminen → paniikinomainen viime hetken katseluputkiähky vuoden varrella ohi menneiden kiinnostavien nimikkeiden osalta → tietotekniikka-avusteinen järjestelmällinen paremmuusjärjestykseen asettaminen → deadlinen alla tunteella läiskityt lopputulokset.
Listojen laatiminen on nautinnollista itsensä kiduttamista ja sen vuoksi minkä tahansa harrastuksen suola. Psykologian puolella on varmaan jokin hieno nimitys harhalle, joka syntyy, kun omat suosikkinsa missä tahansa kategoriassa on vihdoin ja viimein saanut rajattua kymmeneen. Silloin ei nimittäin haluaisi laittaa yhtään elokuvaa tai tekijää kymppikärjen viimeiseksi. Se kun rinnastuu siihen, että se olisi ”huono” – vaikka se on valikoitunut yhdeksi suosikeista parinsadankin ehdokkaan joukosta.
Valitettavasti vastaavan oloinen harha tuntuu esiintyvän ihmisten välillä elokuvista puhuttaessa. He ovat paenneet kuului nimikkeisiin, joita odotin innolla, mutta en olosuhteista johtuen ehtinyt nähdä aikoinaan. Niinpä se kuului äänestysten alla kalkkiviivoilla ahmittuihin tapauksiin, ja olisin halunnut pitää siitä yhtä paljon kuin J-P Valkeapään edellisestä, runollisen mystisestä Muukalaisesta.
Kun niin ei käynytkään, se rinnastui yllättäen lähes kulttuurivihamielisyydeksi, jossa moisia taidepläjäyksiä ei saisi tehdä. On harmi, jos kiehtova puheenaihe, elokuvamaku, latistuu tykkää/ei tykkää -vastakkainasetteluksi – tai jos taideteos pelkistyy lyömäaseeksi vääräuskoisia vastaan. Eihän se, että ei pidä jostain teoksesta, tarkoita että teos on huono. Se ei vaan juuri sillä hetkellä jostain syystä osu omaan pirtaan. Sellaisiakin pitää ehdottomasti tehdä, sillä miten voi kunnolla määritellä sen mistä pitää, jos ei tutustu sellaiseen, mikä ei tunnu omalta?
Ja maku muuttuu ja kehittyy – ehkä uusintakatselu vielä uuden vuoden aikana tapahtuukin ihan uusilla silmillä.
Jouni Vikman
Päätoimittaja
PS. Uusi vuosi on myös lupausten ja itsensä haastamisen aikaa. Omalta osaltani olen lupautunut esittelemään Episodin Instagram-tilillä joka päivä jotain vuosien varrella kertyneestä elokuva-, sarjakuva- ja yleensä populaarikulttuuriaiheisesta aarrevuorestani. Lähipiirini kannustaa tätä some-avaustani – tajuamatta antaneensa minulle vapaat kädet kartuttaa kokoelmiani sen varjolla!