Pääkirjoitus 3/2015
Monet mattimeikäläiset haaveilevat menestyksestä elokuvamaailmassa. Kun minä teen hittielokuvan, minä saan mainetta ja kunniaa ja minä voitan Oscarin!
Menestykseen ei kuitenkaan riitä pelkästään se, että itse osaa tehdä jotakin erityisen hienosti. Vähintään puolet menestyksestä on suoraa seurausta siitä, että löytää oikeita ihmisiä ja osaa ympäröidä itsensä kyvyillä, jotka tukevat, täydentävät ja myötävaikuttavat omia osaamisalueita.
Aina välillä syntyy tiimejä, joista tulee enemmän kuin osiensa summa, esimerkiksi parivaljakoita, jotka päätyvät tiiviiseen yhteistyöhön elokuvasta toiseen. Hollywoodissa tunnetaan monia vuosia jatkuneita ohjaaja–näyttelijätiimejä kuten Martin Scorsese ja Robert De Niro. On tuottaja–ohjaajatiimejä (Gale Anne Hurd ja James Cameron), ohjaaja–käsikirjoittajapareja (Christopher Nolan ja Jonathan Nolan) ja ohjaaja–säveltäjäparivaljakoita (Steven Spielberg ja John Williams).
Perussosdemevlutsuomalainen ujostelisi moisen nimilitanian jälkeen mainita suomalaiset elokuvantekijät Jalmari Helander ja Petri Jokiranta. Onneksi he eivät ole pitäneet kynttiläänsä vakan alla – ja ennen kaikkea: onneksi he ovat löytäneet toisensa.
Helander–Jokiranta-tiimissä tiivistyy hyvän yhteistyön hyöty: kummankin hoitaessa oman leiviskänsä ja keskittyessä siihen elokuvantekemisen osa-alueeseen, jonka parhaiten osaa, ei kummankaan tarvitse kuluttaa voimiaan ylimääräiseen pähkäilyyn. Kuin muinaisessa YYA-sopimuksessa ystävyys, yhteistyö ja avunanto mahdollistavat sen, että molemmat saavat tehdä sitä mitä haluavat.
Läheisestä yhteistyökumppanista saanee myös vertaistukea. Elokuvien tekemisen nykyään globaalissa maailmassa on varmasti vaikea pitää kiinni omista näkemyksistään. Kun vieressä on tukena ja turvana samoin ajatteleva kaveri, on myös lopputulos helpommin tekijän näköinen. Helander ja Jokiranta ovat ovat tehneet jo kaksi kansainvälisesti huomiota herättänyttä elokuvaa: Rare Exports vuonna 2010 ja nyt Big Game.
Joskus tärkeä tukihenkilö löytyy hyvinkin läheltä kuten edellä mainittujen Nolanien tapauksessa. Elokuvan maailmassa tunnetaan erityisesti veljespareihin liittyviä menestystarinoita Dardenneista Coeneihin ja Weitz-veljeksistä Wachowski-sisaruksiin. Helander ja Jokiranta eivät ehkä ole verisukulaisia, mutta ehkä he ovat suomalaisittain jotain vielä parempaa: veljekset kuin ilvekset.
Jouni Vikman
Päätoimittaja
PS. Kun kotimaiset leffat nyt tulivat puheeksi, eikä Episodin lukijoita varmaan tarvitse hoputtaa Big Gameen, kiinnittäisin huomiota hieman pienempään tuotantoon: käykää ihmeessä katsomassa Toiset tytöt ettei taas käy niin, että hyvä kotimainen jää ilman katsojia.