Pääkirjoitus 9/2013
Pyydän anteeksi, lavastaja Tiina Paavilainen, elokuvien kulttuuriviennin päällikkö Jaana Puskala, pukusuunnittelija Anna Sinkkonen, tuottaja Matti Halonen, näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Kujanpää, filmiliikenteenhoitaja Matti Lahtinen, säveltäjä Markus Nordenstreng, kuvaaja Pasi Pauni sekä heidän muodostamansa raadin sihteeri Susanna Shepherd ja puheenjohtaja Tero Koistinen Suomen Filmikamari ry:stä.
Kyseiset henkilöt valitsivat Suomen Oscar-ehdokkaaksi elokuvan Oppipoika – Lärjungen jo ennen sen ensi-iltaa. Saattaa olla, että mutisin uutisen kuullessani jotain suomenruotsalaisten ja/tai taidepierujen salaliitosta, joka tekee kulisseissa itseään miellyttäviä päätöksiä antamatta katsojille tilaisuutta ilmaista mielipidettään. Pahoitteluni.
Kaivoin esiin ehdokaskriteerit täyttävät eli 1.10.2012–30.9.2013 ensi-iltansa saaneet kotimaiset elokuvat. Tuloksena oli noin 40 nimikkeen lista, josta peräti yli puolet oli dokumentteja tai lastenelokuvia. Kun fiktioista vielä ruksasi yli muutamat vain nimellisesti elokuvaa muistuttavat tapaukset, oli tunnustettava, että Oppipoikaa paremmat ehdokas-ehdokkaat (kansallinen valintahan ei vielä takaa itse Oscar-gaalaan pääsyä) loistivat poissaolollaan.
Kyse ei ollut siitä, etteikö edellä mainitussa haarukassa ilmestyneiden teosten joukossa olisi ollut elokuvia, joista olisin pitänyt enemmän kuin Oppipojasta. Oli vain vaikea kuvitella niille minkäänlaisia toiveita Oscar-karsinnoissa. Oppipojassa ja sen karuissa saaristomaisemissa on sopivasti eksotiikkaa, mutta samalla sen sairaasta perhedynamiikasta kertova juoni on universaalisti samastuttava.
Ilman jenkkejä taatusti kiusaannuttavia saunakohtauksia Oppipojalla olisi voinut olla jopa minimaaliset mahdollisuudet.
Omista suosikeistani ainoastaan ehkä Kerron sinulle kaiken olisi myös sopinut Oscar-toiveikkaiden joukkoon. Se on sentään valittu Suomen edustajaksi kisaamaan Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta. Siinäkin kategoriassa vastassa ovat muun muassa Islannin viime vuonna Oscar-loppusuoralle päässyt Syvyys ja Tanskan Jahti, joka voitti Cannesissa parhaan miesnäyttelijän palkinnon. Oppipoika saa maailmanlaajuisesti vastaansa varmaankin ainakin Wong Kar-Wain Grandmasterin.
Tuskin spoilaan mitään, jos jo nyt sanon, että palkintoja ei kannata odottaa hengitystä pidätellen. Mutta ei ole valintaraatien vika, jos kansallinen parhaimmistomme yltää kansainvälisessä vertailussa ainoastaan ookoohkolle tasolle.
Eikä siinä ole mitään vikaa, päinvastoin. Olisi surullista, jos kaikkien kotimaisten elokuvien tekijöiden takaraivossa nakuttaisi jatkuvasti mahdollisimman suuri kansainvälinen yleisö. Se ei edes ole oikea tie himoittuihin palkintogaaloihin. Se edellyttää jotain huomiota herättävää omalaatuista näkemystä. Kertaonnistumisellakin pääsee korkeintaan polttamaan näppinsä Hollywoodissa. Juhlagaalojen punaisille matoille pääseminen edellyttää yleensä pitempää uraa.
Riippumatta elokuvan mahdollisuuksista kansalliseksi Oscar-ehdokkaaksi valitseminen auttaa elokuvan levittämistä maailmalla. Sen Oppipojalle suo mielellään.
Jouni Vikman
Päätoimittaja
PS. Episodi täyttää tämän lehden ilmestymisen aikoihin kymmenen vuotta. Se ei ole mikään pikkujuttu tämän päivän maailmassa, vaan edellyttää välillä rankkaakin työtä. Esimerkiksi viimeisimmän numeron painoon saattaminen vaati palokunnan käynnin toimituksessa. Vinkkinä kaikille journalistisesta urasta haaveileville: höyryävää mikropopcornpussia ei kannata avata suoraan savuhälyttimen alapuolella.