Ohjelmissaan faktaa ja fiktiota sekoittava Nathan Fielder ei ollut itselleni kovinkaan tuttu ennen kuin katsoin HBO:n The Rehearsalin ensimmäisen tuotantokauden pari vuotta sitten. Fielder on kanadalainen näyttelijä-koomikko-tuottaja, jonka tiesin vain nimellisesti Comedy Centralille tuotetun Nathan For You ja tuottajan roolissa taustavaikuttajana Fielder toimi HBO:n How To with John Wilson -sarjan kohdalla, joka on yksi henkilökohtaisista suosikeistani.
Mutta mikä on The Rehearsal?
Sarjan ensimmäisella tuotantokaudella esitellään perusidea, joka on kutkuttavan absurdi: Nathan Fielder luo mahdollisimman todenmukaisia ja näköisiä, lavastettuja testiympäristöjä, joiden avulla ihmiset voivat harjoitella tosielämän sosiaalisia tilanteita varten.
Sarjassa tekijä itse nimittää tätä lavasteita ja oikeita ihmisiä mallintavia näyttelijöitä hyödyntävää toimintamallia “Fielder-metodiksi”.
Stanislavskin näyttelymetodin päälaelleen flippaavan idean avulla on mahdollista harjoitella kaikenlaisia elämäntilanteita varten. Harjoittelija voi esimerkiksi valmistautua kohtaamaan pahimmat pelkonsa keinotekoisten olosuhteiden avulla ja rohkaistua tositilannetta varten.
Teoriassa ”Fielder metodi” voi edesauttaa reagoimaan yllättäviin tilanteisiin ja käänteisiin, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi valmistautuessa tilanteeseen vain henkisesti. Kuka nyt ei haluaisi harjoitella vaikkapa työhaastattelua varten tai läheisensä kohtaamista vaikeassa tilanteessa turvallisessa ympäristössä, joka muistuttaa pientäkin yksityiskohtaa myöten oikeaa tilannetta?
Ensimmäinen tuotantokausi lähtee tilanteesta, jossa pubivisoissa kävijä ei uskalla myöntää omalle visajoukkueelleen valehdelleensa omasta koulutuksestaan. Tästä lähtökohdasta sarja muovautuu faktan ja fiktion hybridiksi, joka on kuin suoraan Charlie Kaufmanin elokuvasta.
Lentäjä-ässät
The Rehearsalin toinen kausi lähtee liikkeelle siitä, miten sarjan luonut Nathan Fielder on huolissaan ilmailuturvallisuudesta.
Tarkasteltuaan lentokoneturmien tallenteita Fielder on tullut siihen lopputulokseen, että suurin yksittäinen turvallisuusuhka lentoturvallisuudessa liittyy kapteenien ja perämiesten kommunikaatiovaikeuksiin. Ohjaamossa on vaikea haastaa johtavassa asemassa olevaa kapteenia, koska oma ura voi olla vaakalaudalla, jos saa ”vaikean perämiehen” leiman. Miellyttämisen halu on voimakas, etenkin jos omat sosiaaliset taidot eivät ole karismaattisimmasta päästä.
Tätä ongelmaa Fielder lähtee ratkaisemaan, mutta koomikolla on pulma: hänellä on käytössään HBO:n tarjoama tuotantobudjetti, joka on tietysti tarjottu sillä perusteella, että Fielderin on tarjottava sarjan muodossa oleva viihdepaketti. Sarja kysyy, voiko koomikkoa ottaa mitenkään vakavasti.
En halua tämän enempää paljastaa The Rehearsalista, koska sarjalla on tapana ottaa villejäkin kiertoteitä ja äkkinäisiä suunnanmuutoksia. Sarjan selittäminen on mahdotonta, koska se tarjoaa aikamoisen määrän hämmästyttäviä tapahtumaketjuja.
Toinen tuotantokausi nostaa tasoa ensimmäiseen nähden, koska siinä missä edeltäjänsä, tällä kertaa Nathanilla on johtava ajatus sarjassa, joka ei katoa parin jakson jälkeen. Ilmailuturvallisuuden parantaminen toimii hyvänä punaisena lankana, joka kietoo uusimman tuotantokauden tapahtumaketjut yhteen.
Tosi-tv vai vale-tv?
Sarja on hallittu ja käsikirjoitettu kokonaisuus, mutta tapa, jolla Fielder manipuloi ja käyttää luomaansa formaattia hyväkseen on magneettista katsottavaa. Vastaavaa en ole hetkeen kokenut.
Käytännössä The Rehearsal on kuin piilokameraohjelman, tv-sarjan kulissien takaisen making of -materiaalin, huumoriohjelman, elämänkertadokumentin, mielipidekirjoituksen, laulukilpailun, tosielämän ihmiskokeen ja tosi-tv-formaatin välinen alkemiallinen sekoitus.
Fielder on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt täysin uniikin ja omannäköisen tosi-tv-formaatin, joka samanaikaisesti sekä hyödyntää että uhmaa kaikkia olemassaolevia genrejä ja formaatteja.
Vähänkään kriittisempi katsoja ymmärtää, että jokainen televisiossa esitetty tosi-tv-sarja on tavalla tai toisella manipuloitu. Tapahtumia ei voi vain esittää satunnaisessa järjestyksessä, vaan katsojat tarvitsevat selkeitä draaman aineksia ja konflikteja.
The Rehearsal tuo heti esille sen, että kaikki katsojan näkemä voi olla keinotekoisesti tuotettua, käsikirjoitettua materiaalia. Minun oli hetkittäin vaikea uskoa, että niin monet ihmiset ovat sarjassa omilla kasvoillaan ja kertovat mielipiteensä ja tunteensa kameroiden käydessä.
Voiko The Rehearsal olla “tosi-tv:tä”, vai onko se kirjoitettu ihan alusta loppuun?
Mutta kuka osaisi käsikirjoittaa näin sattumanvaraisesti?
Sarja saattaa astua uudelle sivupolulle vain koska Fielderin koekaniinina ollut henkilö paljasti intiimin yksityiskohdan tai faktan itsestään. Lisäksi jos sarja olisi alusta asti näytelty, näyttelijöiden tulisi saada palkinnot. Omana itsenään olevista ihmisistä näkee, että he eivät esitä mitään. Päinvastoin moni kameralla kokematon tuntuu jopa olevan aikamoisessa jännityksen tilassa, ja sitä on todella vaikea feikata.
En edes usko, että edes Fielderin tuotanto- ja käsikirjoitustiimi osaisi varautua ennalta kaikkeen, mutta juonen järkevä kuljettaminen on vaatinut valtavan työn ja vaivannäön.
Liian monet kamerakulmat sattuvat olemaan juuri sopivasti aseteltuja, jotta ne olisivat täysin satunnaisia otoksia. Fielder usein ujuttaa itsensä päähenkilönä seuraamaan sarjaan osallistuvia henkilöitä ja näyttelijöitä kulissien varjoon, mikä luo yhtäaikaisesti dokumentaarisessa formaatissa sekä epätodellisen että kuvaavan elokuvallisen asetelman.
Fielder tuokin The Rehearsalissa esille omaa taustaansa tv-ohjelmien taustalla ja sekoittaa tosielämän tapahtumia sarjan tarjoamaan narratiiviin.
Tätä on hieman vaikea selittää, jos ei ole sarjaan tutustunut, mutta hyvänä esimerkkinä ovat uusimman kauden ensimmäisen jakson näytellyt kohtaukset, joissa Nathan kulkee häntä esittävän palkatun näyttelijän mukana. Fielder keskustelee näyttelijän kanssa siitä, miltä hänestä itsestään olisi saattanut tuntua käydessään sähköpostien välityksellä keskustelua Paramountin suoratoistopalvelun sisällöstä, näyttelijän näytellessä kohtausta.
Nathan For You -sarjan jakso joutui Saksassa sensuurin kohteeksi, joten Fielder “harjoittelee” lavastettua keskustelutilannetta, jossa saksalaisen Paramount+-palvelun johtoporras on esitetty natseina.
Katsojana olin jatkuvasti varpaillani ensimmäisen tuotantokauden jälkeen odottaessani minä hetkenä hyvänsä tilanteen paljastuvan feikiksi harjoittelusimulaatioksi.
Ensimmäinen kausi käytti tätä kerronnallista kikkaa hyväkseen tuodessaan esille ihmisten välisen vuorovaikutustilanteisiin varautumisen ja harjoittelun eri tasoja. Fielder ikään kuin upposi omaan metodiinsa liian syvälle eikä päässyt loputtomasta harjoittelun ja varautumisen kierteestä pois.
Toinen tuotantokausi ei hyödynnä tätä katsojan jalkojen alta maton vetävää kerrontatyyliä, vaikka sitä ei uskoisi. Fielderin matka on niin uskomattoman outo, että kuvausryhmän on oikeasti todistettava viimeisessä jaksossa, ettei kyse ole tv-sarjaa varten feikatusta simulaatiosta. En halua tämän enempää paljastaa, mistä on kyse.
Naurettavan tosissaan
Fielder asettaa itsensä likoon monessa mielessä, ja tavallaan The Rehearsal on tähän asti hienostunein muoto dokumentaarisen lähestymistavan, komiikan ja piilokameran yhdistelmästä.
Sarja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, mutta tämä saattaakin olla jutun pointti.
Onko Fielder oikeasti niin sosiaalisesti rajoittunut kuin hän antaa ymmärtää? Voiko kyseessä olla vain rooli, jonka hän ottaa ja esittää suvereenisti? Onko hän vain hienostuneempi versio Sacha Baron Cohenin moninaisista koheltajista? Onko lentoturmien tutkiminen ja pyrkimykset vaikuttaa ilmailualan viranomaisiin lopulta vain iso vitsi?
The Rehearsalin vetovoima itselleni perustuu siihen, että katsojana minun tulisi samanaikaisesti sekä uskoa sarjassa esitetty tieto juuri sellaisena kuin se on annettu että osata nauraa Fielderin absurdille matkalle. Meidän katsojien tulee uskoa ja myötäelää Fielderin kohtaamissa haasteissa ja toivoa, että hän löytäisi ratkaisun ilmailualan ongelmaan. Tai tarkemmin sanottuna, meidän tulisi toivoa, että ilmailualan viranomaiset ottaisivat koomikkona tunnetuksi tulleen näyttelijä-tuottajan keksimän ratkaisun tosissaan.
Fielder esittää sarjassa johtopäätöksiä siitä, mikä lentokoneen ohjaamossa mättää. Samalla Fielder toimii sarjassa kertojaäänenä johdatellen katsojaa seuraamaan omaa ajatustyötään ja ongelmanratkaisun prosessointia, mistä paljastuu ironian ja koomisten ylilyöntien sävyjä.
Katsojan sinisilmäisyydestä ja kyynisyyden määrästä riippuen katsojan voi joko samastua tai olla samastumatta Fielderin tilanteeseen.
Mutta yhdessä asiassa Nathan ainakin on oikeassa.
Omista tunteista puhuminen on haastavaa etenkin sosiaalisissa tilanteissa, joissa olemme haavoittuvaisia. Puhuminen on erityisen vaikeaa, kun sosiaaliset paineet, epäonnistumisen ja itsensä nolaamisen pelot ovat läsnä.
Siinä olisi varmasti meille jokaiselle harjoitus paikallaan.
Ville Vuorio – Leffahamsteri
The Rehearsal on katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa.