Ura kaipaa pelastajaa: Onko Schwarzeneggerilla enää mitään annettavaa?

Julkaistu:

Siitä on jo yli kymmenen vuotta kun Arnold Schwarzenegger ilmoitti lopettavansa näyttelemisen ja siirtyvänsä politiikkaan.

Miekkonen viihtyi Kalifornian kuvernöörinä niin kauan kuin se oli mahdollista, mutta ulkomaalaistaustansa vuoksi Schwarzenegger ei voi pyrkiä esimerkiksi presidentiksi. Tie korkeampiin virkoihin oli siis suljettu.

Koska miekkosen poliittinen ura saattaa olla ohi, näyttelijäksi palaaminen oli ymmärrettävä ratkaisu. Menestys on kuitenkin karttanut muskelimiehen tuoreita tuotoksia.

On muistettava, että Arnoldin ura oli laskussa jo silloin, kun hän vuonna 2003 päätti keskittyä politiikkaan.  Tästä syystä paluuta seuranneiden elokuvien heikko suorittaminen lippuluukuilla on nähtävä tämä kehityksen jatkumona.

Paluun jälkeen Schwarzenegger on nähty pääosassa kolmessa elokuvassa: Last Stand tuotti maailmanlaajuisesti vain 48 miljoonaa dollaria ja oli kaupallinen pettymys. Sylvester Stallonen kanssa tehty Escape Plan pärjäsi paremmin (lipputulot 112 miljoonaa) mutta tuorein tuotos – jenkeissä ensi-iltansa jo saanut Sabotage – alisuoritti avausviikonloppunaan ja keräsi kasaan ainoastaan 5,2 miljoonaa dollaria.

Se on Schwarzeneggerin uran huonoin avaus.

On mielekästä verrata Arnoldin urakehitystä toisen toimintaikonin vastaavaan. Samoihin aikoihin Arskan kanssa supertähteydestä nauttineen Stallonen menestyselokuvat ovat viime vuosina noudattaneet tuttuja kaavoja.  Ne ovat joko: a) perustuneet valmiiksi olemassa olevaan, hyväksi havaittuun ja suosittuun hahmoon (Rambo, Rocky Balboa), tai b) tarjonneet lipunmaksajien rahoille vastinetta kokoamalla yhteen useita toimintaikoneita (Expendables-sarja ja edellä mainittu Escape Plan).

Sen sijaan viime vuonna ilmestynyt Bullet to the Head jäi karmeaksi epäonnistumiseksi. Siinä ei Syltyn lisäksi nähty muita tunnettuja nimiä.

Mitä tästä voidaan päätellä? Ainakin se, että suurta yleisöä eivät  enää kiinnosta uudet seikkailut vaan nostalgia. Schwarzenegger ja Stallone ovat edelleen kovia nimiä, mutta pelkkä nimi ei enää riitä takaamaan elokuvan menestystä. Tai siis, ainakaan yksi nimi.

Tämän ymmärtää myös Schwarzenegger, jonka IMDb:ssä listatut tulevat elokuvat kuulostavat turhankin tutuilta: The Expendables 3, Terminator: Genesis, The Legend of Conan ja Identtiset kolmoset.

Ainoan poikkeuksen tekee vaatimattomalla kymmenen miljoonan dollarin budjetilla kuvattu kauhujännäri Maggie, joka julkaistaneen tänä vuonna.

Schwarzeneggerin ura on aina uhmannut kaikkia odotuksia. Kun kehonrakennusmaailmassa menestystä niittänyt itävaltalainen päätti kokeilla siipiään näyttelijänä, hänen menestykseensä ei juurikaan uskottu: nimi oli pitkä, vartalo outo ja aksentti vahva. Silti hänestä tuli tähti. Miksi?

Koko uransa ajan Schwarzenegger on ollut riippuvainen hyvistä ohjaajista. Esimerkiksi James Cameron ja Paul Verhoeven osasivat kääntää muskelisankarin heikkoudet vahvuuksiksi, ja auttoivat omalta osaltaan nostamaan Schwarzeneggerin sille jalustalle, jolla hän on nyt. Sellaista tekijää Schwarzenegger kaipaisi nytkin.

Kysymys kuitenkin kuuluu, onko Schwarzeneggerilla enää mitään annettavaa, vai onko kaikki jo nähty?

Jos on, peli on menetetty, eikä auta muu kuin jatkaa jatko-osien tehtailemista, sillä mikään muu ei enää myy.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne