Vuoden 2024 joulukalenterin toiseksi viimeisessä luukussa tutustumme kahteen kaikkien aikojen kulttielokuvaan, joista pitäminen osoittaa… tietynlaista makua. Mikä mielenkiintoisinta, toinen niistä on kotimaista antia!

Vuoden 2024 joulukalenteria varten kysyimme joukolta toimittajilta, mitä he pitävät guilty pleasure -elokuvinaan, eli mitkä ovat sellaisia nimikkeitä, joista he ehkä hieman häpeillen pitävät, vaikka ne eivät yleistä arvostusta nauttisikaan. Tähän asti luukuissa on käsitelty yksittäisiä elokuvia, mutta nyt on vuorossa tunnustus kokonaisesta franchisesta, josta itseään arvostavan elokuvatoimittajan ei pitäisi pitää.

Kun kauhujännäreillään ja yliluonnollisilla roiskutteluillaan fanien suosioon noussut genremaestro valitsi aiheekseen klassikkotarinan, se alkoi elää omaa elämäänsä tavalla, jolle oli helppo nauraa. Onneksi sen naurettavuus on oikeassa mielentilassa myös rakastettavaa.

Elokuva vanhenevasta miehestä, joka pakon edessä joutuu hoitamaan lapsiaan on uskomaton sekoitus uhriutumista ja sankaritarinaa. Se toimii yllättävän hyvin kiitos mainioiden pääosanäyttelijöiden. (Ikäraja Sallittu)

Väkivaltaisen miehensä alistama perheenäiti etsii tietä ulos ahdingostaan. (Ikäraja K-7)

Kaikki tarinat alkavat jostain. Täkäläisiä jo vuosikymmeniä lähes päivittäisillä tv-esiintymisillään ja säännöllisillä vierailuillaan viihdyttänyt patsastelevan viihteen supertähti nähtiin uransa alussa niin häkellyttävässä elokuvassa, että se päätyi guilty pleasure -joulukalenteriimme.

Kuten edellisen luukun yhteydessä lupasimme, palaamme ällötyksistä normaaliin päiväohjelmaan, eli vähemmän onnistuneisiin elokuviin, jotka jostain syystä ovat jonkun toimittajamme guilty pleasure -suosikkeja. Tällä kertaa lajityyppi on scifi, aiheena avaruudesta tullut vierailija, joka ystävystyy pienen pojan kanssa. Ei, ei se vierailija.

Ylenpalttinen tietokoneenkäyttö ja kerrontaa keskeyttävä kehystarina häiritsevät elokuvanautintoa, muuten Mufasan kasvutarina tuntuu erittäin toimivalta, sopivasti tuttua ja uutta sisältävältä esiosalta Leijonakuninkaalle. (Ikäraja K-12)

Erityisesti genre-elokuvien ystävät pystyvät usein ymmärtämään toisten erikoisiakin guilty pleasure -suosikkeja. On kuitenkin joitakin tapauksia, jotka jakavat niin sanottujen alan harrastajienkin mielipiteitä – kuten tämänkertaisen luukun sisältö. Älä lue pidemmälle, jos et pidä ällöttävyyksistä ja huonosta mausta. Kirjaimellisestikin.

Joskus guilty pleasure -elokuvaa ja ”niin huono että se on jo hyvä” -tapauksia on vaikea erottaa toisistaan. Ehkä jälkimmäisestä siirrytään ensin mainitun puolelle, kun huomaa, että elokuvasta nauttiminen kaikista puutteista huolimattakin ei ole pelkästään ironista.