Etsi
Youtube-käyttäjä Jenny Nicholson osoittaa, että Suicide Squadin juonessa ei ollut paljon tolkkua.
Watchmojon tyypit listasivat surkeimmat jatko-osat toimintaelokuville.
Disneylle Pete ja lohikäärme Elliot -elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut David Lowery paljasti kolme asiaa, jotka ovat kiellettyjä Disneyn elokuvissa.
Tom Clancyn kirjoissa seikkaileva agenttihahmo Jack Ryan saa oman sarjan.
Tekeillä olevan Legend of Conan -elokuvan käsikirjoittaja kertoi odotetusta jatko-osasta.
Natalie Portman ei tule olemaan mukana Thor: Ragnarok -elokuvassa.
Screen Rant -julkaisu listaa videossaan kuuluisia näyttelijöitä, jotka eivät saa enää paljon rooleja Hollywood-elokuvissa.
David Schwimmer avautui kokemuksistaan julkisuuden kanssa.
Marvelin ja Netflixin tekeillä oleva The Punisher -sarja saattaa ilmestyä striimipalveluun jo vuoden 2017 aikana.
The Hollywood Reporter muisteli edesmennyttä Kenny Bakeria, joka aikoinaan kertoi olleensa vastahakoinen olemaan mukana Tähtien sota -elokuvassa.
Halle Berry täyttää tänään 50 vuotta, vaikka sitä on vaikea uskoa.
Jack Reacher: Paluu päämajaan -elokuvasta julkaistiin uusi tv-spotti.
Uuden huhun mukaan Tom Hiddleston on ulkona Bond-kisasta.