Etsi
21 Jump Streetin jalanjälkiä tallova komedia ei edes yritä olla alkuperäisen Baywatchin kaltainen.
Taidokkaista kauhutrillereistään tunnettu ohjaaja luo oman näkemyksensä Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan mangasta.
Jotain omaperäisen erikoista lienee odotettavissa.
Fargon odotetusta kolmoskaudesta on julkaistu traileri.
Kulttisuosioon nousseesta Spring Breakersistä on yritetty lypsää jatko-osaakin, mutta elokuvan tekijät ovat lytänneet projektin.
John Hodgen käsikirjoittama ja Danny Boylen ohjaama T2 Trainspotting on saanut varsin lämpimän vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, eikä elokuvaa liiemmin syytetä turhasta tai väkinäisestä paluusta menneisyyteen.
Kreikkalaisohjaajalta tositapahtumiin perustuva minisarja Iran-Contra-skandaalista.
Lucasfilmin versio ohjaajan lapsuuden lempihahmosta oli monille pyhäinhäväistys.
Black Swan -ohjaaja Darren Aronofskyn tuottamassa elokuvassa Arska lähtee ihmisjahtiin.
Emmy-palkintoja kahminut American Crime Story jatkuu ensi vuonna kahden uuden kauden voimin.
Oscar-palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja siirtyy pois vakavista aiheista.
Tomb Raiderin jälkeen Oscar-palkittu ruotsalaistähti saa lähteä hirviöjahtiin.
Logan-ohjaaja tarttuu jälleen likaisista kytistä kertovaan elokuvaan.