Etsi
Disneyn uutta versiota odotellessa…
Gilmore Girlsin henkiinherätys oli faneille sen verran mieluinen tapaus, että Netflix haluaa lisää.
Heat-ohjaajan Ferrari-elokuva saattaa vihdoin toteutua.
Ensimmäisen kauden toinen ohjaaja on suomalainen Anders Engström.
Ennen nimellä Rock That Body kulkenut elokuva on nyt Rough Night.
Pienen budjetin kauhuelokuvat voivat hyvin vuonna 2017.
Vakoojajännäri The Night Manager jatkuu ohi lähdemateriaalinsa tarinan.
Uusi elokuva kertoo tutun tarinan norsusta, jonka isot korvat ovat sekä pilkan kohde että tämän tie menestykseen.
Kohuohjaajan luoma sarjamurhaaja on nyt löytänyt kaikki uhrinsa.
Indie-trillereistä tuttu elokuvantekijä jatkaa tragikoomisella linjallaan.
Robin Hood saa tehdä tilaa kansansa sotaan johtavalle Marian-neidolle.
Nyt on todellinen Hollywoodin kestosuosikkikolmikko kasassa.
Fargon kolmas kausi on kerännyt vaikuttavan näyttelijäkaartin uutta rikostarinaa värittämään.