Charly Matteï (Jean Reno) on jättänyt Marseillen mafian muutama vuosi aiemmin. Hän haluaa elää rauhassa läheistensä kanssa, mutta kun on kerran valinnut rikollisen elämäntavan ja kuulunut rikollisjärjestöön, ei siitä noin vain irrottauduta eläkkeelle kuin jostain laillisesta yrityksestä. Eräänä päivänä Charly on ajelulla pienen poikansa Anatolen (Max Baisette de Malglaive). Charly jättää poikansa kadulle katsomaan posetiivaria ja tämän vuohta ja ajaa autonsa parkkihalliin. Hallissa joukko miehiä hyökkää Charly kimppuun pumpaten tähän 22 luotia. Kuin ihmeen kaupalla Charly jää henkiin.
Murhayrityksen takana on seudun nykyinen mafiapomo Tony Zacchia (Kad Merad), Charlyn nuoruudenystävä, joka kärsii monista neurooseista. Murhayritystä selvittelee lain puolelta poliisimiehensä hiljattain menettänyt Marie Goldman (Marina Foïs).
22 Bullets perustuu tositapahtumiin. 1970-luvulla eräs marseillelainen mafiapomo yritettiin tappaa 22 luodilla, mutta hän jäi silti henkiin. Tästä tulee sekä elokuvan englanninkielinen nimi 22 luotia ja myös sen alkuperäinen ranskalainen nimi l’immortel, kuolematon. Muuta yhteyttä tositapahtumiin elokuvalla ei sitten olekaan. Paremmin näyttelijänä tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Berry sommittelee varsinaisen verioopperan, josta edesmennyt Sam Peckinpah voisi olla kateellinen. Mutta vain sen takia miten monella eri tavalla ihminen voi päästä hengestään. Juoni sen sijaan on elokuvassa taka-alalla.
On suorastaan sääli, että Ranskassa ei kyetä tekemään tämän parempaa mafiaelokuvaa, vaikka aineksia keitossa olisi ollut: kiinnostava tositapahtuma ja siitä kirjoitettu romaani. Mutta Berry yhdessä käsikirjoituskumppaninsa Eric Assous’n kanssa hukkaa itsensä turhanpäiväiseen murhaorgiaan. Näyttelijäntyö jää tuotannossa hyvin vajavaiseksi. Jopa karismaatinen ja omalla yhdellä ilmeellään pelaava Reno on kuin puupökkelö ja vain kävelee roolinsa innottomasti läpi. Kliseiden laskemisessa menee heti alussa sekaisin, niin paljon niitä on saatu rainaan mahtumaan.
Tämän elokuvan Hollywood tekisi paremmin ja sujuvammin, valitettavasti. Toinen tähti tulee Etelä-Ranskan maisemista.
Tähdet: ★★
Hannu Liekso
22 Bullets. L’immortel. Ranska 2010. Ohjaus Richard Berry. Käsikirjoitus Eric Assous, Richard Berry, perustuu Franz-Olivier Giesbertin romaaniin. Pääosissa Jean Reno, Kad Merad, Marina Foïs, Jean-Pierre Daroussin. Genre Rikos. Ikäraja 18. Kesto 1 t 59 min. Ensi-ilta 20.8.2010.