Koronavuonna 2020 ensi-iltansa saanut Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit oli menestys. Se oli vuoden katsotuin ensi-iltaelokuva ja keräsi myös useita Jussi-ehdokkuuksia. Ei siis ihme, että motivaatio jatko-osan tekemiseen oli korkealla.
Teräsleidit – kuin viimeistä päivää jatkaa itsenäisenä elokuvana tuttujen teräsleidien – ja uusien tuttavuuksien – seikkailuja naiseuden, vanhenemisen ja elämän kipeiden hetkien muistelujen kiemuroissa.
Inkeri (Leena Uotila) kuulee vastaanotolla vahingossa lääkärin toteavan hoitajalle, ettei elinaikaa ole enää paljoa jäljellä. Pirjo Lonkan esittämä Inkerin ratkaisukeskeinen tytär Maija ottaa tehtäväkseen äitinsä saattohoitamisen, vaikka sitten väkisin. Inkerillä on kuitenkin muuta mielessään.
Hän pakenee palvelutalosta viimeiselle matkalleen leidien ja mukaan tarttuneen salaperäisen Matin (Eero Saarinen) kanssa. Viimeisenä tekonaan Inkeri aikoo katkaista tulehtuneen äiti-tytär-suhteen kierteen ja pelastaa Maijan toistamasta tekemiään virheitä. Sitten hän aikoo heittäytyä iäksi Jäämereen.
Ohjaus nojaa vahvasti visuaalisiin ratkaisuihin, keskeisimpänä niistä valotuksen käyttö kerronnassa. Keltainen, jopa ällöttävä valo ahdistaa katsojaa juuri oikealla tavalla. “Valoa kohti” -hetket puolestaan keventävät kokonaisuutta ja tukevat huumoria. Tiukat lähikuvat antavat selkeän käsityksen tarinan tunteellisista teemoista. Taustamusiikki kuljettaa Tolan, Aleksi Bardyn ja Karoliina Lindgrenin käsikirjoitusta hienovaraisesti.
Juoni tuntuu paikoin ennalta-arvattavalta mutta osaa myös yllättää hauskoilla ratkaisuillaan. Musta huumori ajaa elokuvaa. Se jää välillä draaman alle, mutta iskee rivien välistä nokkelasti juuri oikeilla hetkillään ja naurattaa. Antti Reikon leikkaus ja Aarne Tapolan kuvaus tekevät moitteetonta yhteistyötä luontevan rytmityksen ja komediallisen rakenteen ylläpitämiseksi.
Uotilan impulsiivinen Inkeri ja Seela Sellan sarkastinen Raili tuovat tarinaan loistavaa inhimillisyyttä. Heidän välisen suhteensa syventyminen avaa hahmojen sisäisiä maailmoja ja menneisyyttä entisestään. Uutena lisäyksenä pullantuoksuinen Kerttu (Sanna-Kaisa Puro) tarjoilee maanläheistä järkevyyttä ja sovittelijan roolia kierroksilla käyville sisaruksille. Rooleihinsa palaavat Jani Volanen, Linnea Skog, Noa Tola ja Heikki Nousiainen.
Nea Pietiläinen
Teräsleidit – kuin viimeistä päivää -elokuvan traileri
