Anaconda

Metaelokuva suosikkileffaansa uudelleenfilmatisoivien kaverusten surkuhupaisasta seikkailusta toimii epätasaisesti, mutta pitää katsojan hahmojen puolella typerimmilläänkin. (Ikäraja K-12)

24.12.2025 19:48
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 25.12.2025

Jack Black ja Paul Rudd esittävät elokuva-alan laitamilla työskenteleviä miehiä, jotka ovat olleet kavereita lapsesta saakka, vaikka maailma onkin vienyt eri teille. Kohtaaminen toisen syntymäpäivillä saa heidät pohtimaan, mitä on tapahtunut heidän unelmilleen tehdä elokuvia. He saavat päähänsä lähteä Amazonille tekemään uudelleenfilmatisointia suosikkielokuvastaan Anacondasta. Resursseja ei juuri ole, mutta he puhuvat mukaansa kaksi muuta ystävää.

Anaconda ei olisi kauhukomedia, jos asiat eivät menisi pieleen. Piskuinen kuvausryhmä saa peräänsä väkivaltaisen oloisia takaa-ajajia sekä tietysti megalomaanisen käärmehirviön. Elokuva onnistuu pitkään pitämään jonkinlaisessa tasapainossa realistisen keski-iän kriiseilyn ja kliseisyydessään huvittavat jännityskäänteet. Loppua kohti mennään yhä syvemmälle ylilyönteihin ja fani-palveluun, mikä syö tarinan ja hahmojen sympaattisuutta.

Anacondan on kirjoittanut ja ohjannut Tom Gormican, jonka aikaisempia elokuvia ovat kammottava Sinkkuna suhteessa ja ratkiriemukas Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön keveys. Anaconda asettuu jonnekin niiden väliin. Sen onnistuneet hetket ovat onnistuneita ja epäonnistuneetkin parhaimmillaan häpeällisesti hihityttäviä.

Jouni Vikman

Anaconda -elokuvan traileri

YouTube video