Architecton on runollinen dokumenttielokuva, joka tutkii ihmisen syvää ja monikerroksista suhdetta kivilajeihin sekä niistä muodostuvaan rakennettuun ympäristöön. Kyse ei ole pelkästään arkkitehtuurista tai luonnonhistoriasta, vaan elokuvasta, joka pyrkii ymmärtämään kiven roolia sekä fyysisenä materiaalina että myös symbolina. Kivi on raaka-aineena, jonka varaan yhteiskuntamme konkreettisesti ja kulttuurisesti rakentuu.
Dokumentin visuaalinen kieli on kaiken ydin. Kivi ei ole tässä elokuvassa staattinen elementti, vaan liikkuva, elävä osa maailmaa. Jo pelkästään yksittäisen kivenmurikan liike tai tuhansien kivien sortuminen muodostaa visuaalisen spektaakkelin, joka muistuttaa luonnon väkivahvasta kauneudesta.
Elokuvan siirtyminen mustavalkoiseen kuvastoon toimii tehokkaana kerronnallisena keinona. Se tuo esiin kiven rakenteellisia yksityiskohtia: uurteita, halkeamia, kerroksia – ja myös toimii vertauskuvana ihmisen vaikutuksesta materiaaliin. Elokuva nimittäin alkaa Nicéphore Niépcen vuoden 1826 valkokuvasta ja maalailee sen pohjalta koko elokuvan ajan vastaavanlaisia kuvakulmia.
Elokuvan yksi kiinnostavimmista hahmoista on italialainen arkkitehti Michele De Lucchi kivipuutarhoineen. Hänen henkilökohtainen suhteensa kiveen ja arkkitehtuuriin tuo dokumenttiin filosofisen ulottuvuuden. De Lucchi ei ainoastaan suunnittele rakennuksia – hän kyseenalaistaa koko modernin rakentamisen eetoksen. Hän kysyy, miksi nykyarkkitehtuuri usein rakentuu nopeasti, kestää huonosti ja kadottaa yhteytensä aineeseen, kun taas muinaiset kivirakennelmat seisovat yhä ylpeinä vuosisatojen jälkeen. Hänen näkemyksensä toimii kriittisenä vastapainona nykyiselle tehokkuuteen ja keveyteen nojaavalle rakentamiselle.
Vaikka Architecton onnistuu herättämään kunnioitusta kiveä ja rakennettua ympäristöä kohtaan, se on silti ongelmallinen teos. Hitaus, toisto ja meditatiivinen sävy vaativat katsojalta pitkäjänteisyyttä. Paikoin dokumentti tuntuu jäävän oman symboliikkansa vangiksi, ikään kuin se yrittäisi sanoa samaa asiaa yhä uudelleen hieman eri sanoin ja kuvin.
Elokuva pakottaa katsomaan rakennuksia, katuja ja kiviä uusin silmin ja saa pohtimaan, mistä maailmamme on tehty – ei vain materiaalien tasolla vaan kulttuurisena ja esteettisenä taidonnäytteenä. Dokumentti ei tarjoa helppoja vastauksia mutta ei myöskään esitä jatkokysymyksiä filosofiseen pohdintaansa. Vaikka kuvauksellisesti elokuva on ilmiömäisen upea, ei sen teema ja sanoma tunnu missään vaiheessa oikeutetulta vaan jättää soraisan maun suuhun.
Werneri Pihlajamäki
Architecton -elokuvan traileri
