Baader Meinhof Komplex

24.10.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Rutkasti ylipitkä katsaus eurooppalaisen terrorismin kulissien taakse ei osaa päättää lajityyppiään eikä saa ei-saksalaista katsojaa ymmärtämään ajan henkeä alkuhetkiään lukuun ottamatta kovin hyvin.

    Maailman mullistukset ja nuorison pahoinvointi kärjistyivät Saksassa politisoituneena terrorismina. Ulrike Meinhofin ja Andreas Baaderin ympärille rakentunut Rote Armée Fraktion (RAF) teki 1960- ja 70-luvuilla pommi-iskuja, ryöstäjä, kidnappauksia ja lopulta salamurhia. Christiane F. – tyttö metroasemalta ja Pääteasema Brooklyn -elokuvat 1980-luvulla ohjannut mutta nyttemmin tv-tuotantoihin ajautunut Uli Edel on tehnyt elokuvan, joka yrittää kurkistaa RAF:n kulissien taakse.

    Kiinnostavinta ovat katsojan mielessä syntyvät rinnastukset suomalaisiin kouluampujiin. Terroristit esitetään heidän kaltaisinaan ristiriitaista filosofiaa pulputtavina, kaltaistensa seurasta versoavina ihmisvihaajina. Lupaavasti alkava elokuva ei osaa päättää puoltaan eikä sitä onko loikkiva dokumentti, verinen toimintaseikkailu vai vain sairaskertomus. Kun ainoan positiivisen samastumispohjan tarjoaa tapahtumien ulkopuolinen vanha tutkimusdatan koostaja, korostuu massiivisen pituuden tylsistyttävyys.