Ben X

22.8.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Kirvelevä yksinäisyys tulee iholle belgialaistekijän mietityssä autismikuvauksessa. Yksitotinen toteutus on lähellä viedä esikoiselokuvalta hengen.

    Eräässä mielessä autismi on ihmisen sairauksista pahin. Vaikka autistin äly ja logiikka pelaisivatkin normaalisti tai jopa keskivertoa nopeammin, kuten Aspergerin oireyhtymää sairastavilla usein, voi ”sosiaalinen sokeus” muodostua autistille ylittämättömäksi esteeksi sopeutua muiden joukkoon. Tähän kivuliaaseen ongelmaan pureutuu belgialaisohjaaja Nic Balthazar tärkeässä mutta melko raskaasti toteutetussa esikoiselokuvassaan Ben X. Elokuvan nimi on nettiväännös hollanninkielisestä fraasista ”(ik) ben niks” eli ”en ole mitään”.

    Hahmoaan aikuisemmalta näyttävä mutta yhtä kaikki hienosti näyttelevä Greg Timmermans esittää ensimmäisessä elokuvaroolissaan Aspergerin oireyhtymää sairastavaa Beniä. Erikoisesti käyttäytyvää teinipoikaa kiusataan koulussa harvinaisen törkeästi ja rajuin ottein. Ei siis ihme, että Ben ei viihdy arkipäivässä, vaan on löytänyt fantasiatietokonepelin maailmasta itselleen lohduttavan vaihtoehtotodellisuuden. ArchLord-pelin kautta Ben on saanut myös liki ainoan ystävänsä, parantajan hahmon valinneen Scarliten (Laura Verlinden).

    Elokuvaa leimaa erikoinen ristiriita: vaikka sen teemoja ovat eristäytyneisyys, yksinäisyys ja kohtaamattomuus, siinä puhutaan hirveästi. Sulkeutuneen ja vaitonaisen Benin sisäinen puhe kantaa etenkin elokuvan alkupuolta. Ääneen pääsevät myös kaikki nuorukaisen läheiset äitiä, isää, kavereita ja opettajia myöten. Elokuvan nimen lisäksi myös filmin dialogi on punnittua ja monimerkityksistä, joskin sanaleikit kärsivät käännöksessä jonkin verran.

    Jatkuva puhe ja Benin äärimmilleen virittynyttä, yliherkkää tietoisuutta tulkitseva levoton kuvavirta luovat elokuvaan hermostuttavan yleistunnelman. Paikoin Ben X on jopa niin koettelevaa katsottavaa, että elokuvan eettinen, painava sanoma uhkaa unohtua esteettisten valintojen alle.

    Balthazar on Belgiassa tunnettu elokuvakriitikko ja televisiopersoona. Ben X pohjautuu Balthazarin omaan romaaniin. Kirjan taustalla on järkyttävä tositapaus, jossa nuori autismia sairastanut poika päätyi itsemurhaan, kun kovaotteista kiusaamista oli jatkunut liian kauan.

    Ben X on ollut voitokas useilla elokuvajuhlilla. Filmi voitti muun muassa palkinnot kolmessa sarjassa Montrealin elokuvafestivaalilla viime vuonna. Draama oli myös Belgian Oscar-ehdokas parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa, mutta sitä ei nimitetty varsinaiseksi kisaajaksi. Meillä Suomessa Ben X saa ensiesityksensä Espoo Ciné -elokuvajuhlilla, varsinaisen teatteriensi-iltansa kynnyksellä.