On helppo todeta, että Delivery Run kopioi Steven Spielbergin valkokangasesikoista Kauhun kilometrit. Perusidea on sama: uuden tekijäkyvyn vuoden 1971 elokuvassa yksinäinen autoilija joutuu salaperäisen rekkakuskin julman jahdin kohteeksi keskellä kuivaa erämaata. Joey Palmroosin elokuvassa ruokakuski saa riesakseen massiivisen lumiauran lumisella pikkupaikkakunnalla, jolla etäisyydet ovat pitkät.
Se ei kuitenkaan tee elokuvasta huonoa, nuorella elokuvantekijällä voisi olla huonompiakin esikuvia. Matkan varrella löytyy muitakin hatunnostoja Spielbergille ja muille Palmroosin arvostamille, syvästi omien elokuviensa tekoprosessissa mukana oleville toimintaviihde-auteureille. Hän tuo kuitenkin menoon selvää omaa näkemystään eikä tyydy pelkkään pastissiin.
Alexander Arnoldin (Skins – Liekeissä) esittämällä Leellä on jo valmiiksi vaikeaa selvitä päivästä. Hänellä on rahaa vaativa unelma, mutta tulot tuppaavat valumaan nuoren miehen sormien välistä saman tien. Sen vuoksi hän on väärille tahoille velkaa summia, joita on vaikea koota ruokakuljetustipeillä. Yritettävä kuitenkin on, mutta matkan varrella hän saa peräänsä metsiä halkovia autioita teitä piinaavan tappajan.
Elokuvallinen kuvakerronta ja jännityksen kasvattaminen ovat Palmroosilla selvästi hyppysissä. Ylläksen maisemat on ällistyttävän uskottavasti ja näyttävästi muutettu Minnesotan metsäisiksi lumierämaiksi. Kohtaukset soljuvat ja efektit toimivat. Minimaaliset kuvauspaikat näkyvät asioiden jäämisessä leijumaan. Katoavat vaeltajat ja outo esine eivät asetu kunnolla osaksi kokonaisuutta ja joskus haluttuun tilanteeseen joutuminen edellyttää päähenkilöltä keinotekoisia päätöksia.
Välillä maantieteen logiikka horjahtelee, mutta toisaalta se saattaa olla osa tarkoituksellista epämääräisyyttä. Palmroos ei missään vaiheessa väännä rautalankaa vaan jättää katsojalle tilaa tehdä omia päätelmiä esimerkiksi siitä, onko mukana yliluonnollisia voimia vai ei.
Isoin ongelma on Leen hahmo. Elämänhallintaongelmaisesta, haaveilevasta haahuilijasta on vaikea pitää vaikka kuinka yrittäisi. Hän on kieltämättä ehkä maailman realistisin toimintasankari yrittäessään selvitä toinen toistaan seuraavasta tukalasta tilanteesta. Ehkä tällaisissa tarinoissa kuitenkin haluaisi nähdä päähenkilön edes yrittävän olla sankarillinen, kun tilaisuus tulee. Nyt Leen puolella on lähinnä sen vuoksi, että altavastaajan puolella kuuluu olla.
Valituksen aiheet ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, että valkokankaalta välittyy hienoa uuden kyvyn raikasta energiaa ja kerronnan iloa.
Jouni Vikman
Delivery Run -elokuvan traileri
