Elokuvan nimi on ehkä turhankin epätoivoinen. Ulosottomies Jean-Clauden elämä on nimittäin lähinnä ikävää ja harmaata. Lääkäri suosittelee häntä liikkumaan, joten hän aloittaa tango-tunnit. Oppitunneilla hän tapaa lapsuudenystävänsä Françoisen, joka jättää kertomatta suunnittelevansa häitään.
Ikäkriisistä, mahdottomista romansseista ja tangostakin on tehty jo lukuisia elokuvia. Ei minua kukaan rakasta poikkeaa niistä elämänmakuisuudellaan. Asiat eivät etene suvereenisti ja tangokin on aluksi kömpelöä. Elokuvassa loistaa myös tragikoominen sivuhenkilökaarti: kateellinen seinäruusu, valittava monopoli-vaari ja ujo ulosottomies, joka ei kehtaa erota vihaamastaan työstä.
Suomalaiselle elokuva tuntuu kotoisalta muutenkin kuin tangon osalta. Verkkainen kerronta ja moniongelmaiset hahmot ovat kuin kotimaisista elokuvista.