Gemini Man

Kunnianhimoinen mutta harmillisen yllätyksetön ja vakava elokuva kloonaamisesta. Valitettavasti visuaalisesti upeat toimintakohtaukset eivät korvaa mitäänsanomatonta käsikirjoitusta.

9.10.2019 15:22
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.10.2019

Ang Lee tunnetaan parhaiten elokuvien Brokeback Mountain ja Piin elämä Oscar-palkittuna ohjaajana. Harvempi muistaa ohjaajan edellistä elokuvaa Billy Lynn’s Long Halftime Walk, joka oli pienoinen pettymys niin lippukassoilla kuin kriitikkojenkin keskuudessa.

Lee kokeili Billy Lynn -elokuvassa uudempaa tekniikkaa; mitäpä jos elokuva toistettaisiinkin 120 fps kuvataajuudella tavallisen 24:n sijaan? Liikkeiden tulisi teoriassa näyttää aidommilta ja tekniikan on tarkoitus tuoda elokuvaan lisää todellisuuden tuntua. Harmillisesti Billy Lynn ei ollut kummoinen elokuva, vaan jäi unholaan eikä kukaan muista tekniikan olemassaoloa.

Lee palaa tekniikan pariin Gemini Manin kanssa. Will Smith esittää elokuvassa rautaista toimintaäijää, jota jahtaa hänen oman klooninsa. Smithin esittämä Henry Brogan on valtion leivissä oleva ammattitappaja, joka eläkkeelle jäätyään joutuukin itse kohteeksi. Henryn klooni Junior on täysin tietämätön omasta alkuperästään.

Erilainen kuvataajuus vaikuttaa erityisesti valkokankaan syväterävyyteen. 3D-tekniikan kanssa yhdistettynä 120 fps -kuvataajuus toimii erittäinkin harmonisesti ja kolmiulotteisuus herää eri tavalla henkiin kuin tavallisissa 3D-elokuvissa. Ajoittain Will Smithin pärstä on turhankin lähellä katsojaa. Toimintakohtaukset ovat iskevämpiä ja terävämpiä, ja erityisesti vedessä tapahtuvat kohtaukset ovat upeita, mutta kohtauksissa joissa on paljon dialogia, kuvataajuus on enemmänkin häiriötekijä.

Vaikka Gemini Man on iloinen yllätys uuden tekniikan käytön osalta, se on auttamattoman tavanomainen ja yllätyksetön toimintaelokuva. Gemini Man tuntuu enemmän 120 fps -testiltä kuin itsenäiseltä elokuvaltaan. Se tuntuu jatkuvasti projektilta, jonka Lee on hyväksynyt vain päästäkseen leikkimään uudella tekniikalla ja testailemaan sen sopivuutta toimintaelokuviin. Gemini Man on harvinaisen sydämetön ja tylsä elokuva, jonka käsikirjoitus on kömpelö ja sisältää hurjan paljon selittyä näinkin yksinkertaisessa tarinassa.

Smith on odotetusti mainio pääosassa sekä vanhempana että nuorempana versiona itsessään. Smithin karisma kantaa elokuvaa, mutta elokuvan pitäisi olla villimpi, hauskempi ja räikeämpi. Gemini Man ei ole täysin turha elokuva, mutta käsikirjoitus tuntuu usein ensimmäiseltä versiolta paremmasta, kiinnostavammasta elokuvasta.

 

Gemini Man -elokuvan traileri

Lisää luettavaa