Turhan lujaa ryntäilevä animaatio, jossa sympaattinen Horton-norsu kuulee ääniä ilmassa kelluvasta pölypallosta. Pienen ihmisen tärkeys nousee ytimeksi kauniissa tarinassa, kunhan sulkee korvansa ylenmääräiseltä hälyltä ja väännetyiltä vitseiltä, ja kuuntelee olennaista.
Horton on viidakossa elelevä hömelö elefantti, jolla on säikky mutta hyvä sydän. Fantti kertoo tyhmiä vitsejä ja hauskuuttaa viidakon väkeä, kunnes eräänä päivänä ilmassa leijaileva pölypallo puhuu hänelle. Ilmenee, että pölyhiukkasessa elää kokonainen Huuvillen yhteiskunta, yhtä pieni kuin meidän maapallomme on avaruudesta katselijan silmissä. Huuville on vaarassa – leijuuhan se viidakossa, jossa pölypallo voi päätyä monen surman suuhun. Horton tahtoo pelastaa Huuvillen ja lähtee vaaralliselle turvasaattomatkalle. Viidakon lait nimittäin Hortonin mailla tarkoittavat aivan päinvastaista kuin vapautta olla itsensä – siis hullu, joka puhuu itsekseen ja kuulee hölynpölyä.
Hortonin sankaritarina perustuu lastenkirjailija Dr. Seussin teokseen (1954). Kerronnassa onkin säilytetty lorumaisuus ja riimit – jotka tosin istuvat moderniin animaatiojälkeen hitusen hupsusti. Ice Agen tekijät ovat halunneet kertoa opettavaisen tarinan pienenkin ihmisen tärkeydestä. Osin tässä onnistutaan: parhaimmillaan Horton on kohtauksissa, joissa yhteen hiileen ja torveen puhaltajat todistavat ryhmätyön voiman ja ilon. Myös Huuvillen mikrokylä on kuvattu elävästi ihanne-utopiaksi, jossa valmistaudutaan juhlimaan sadan vuoden onnellisuutta, vaikka väkisin.
Suurin kompastuskivi on tarinan herkkyyden ja vauhdikkaan ryntäilyanimaation yhdistäminen. Lähes kaikki hahmot ovat tyhmiä ja kömpelöitä. Vitsit eivät oikein liikuta, eikä banaaninkuoreen liukastuminen naurata, vaikka se viedäänkin aivan uudelle tasolle. Tarinaan ei luontevasti istu kahjo koheltaminen, jota riittää. Hahmot ovat myös niin ylisöpöjä, että öklötys on iskeä. Nämä ylimääräiset piirteet vievät tehoa itse tarinalta, joka on kaunis ja syvällinen